Wiin videopalvelu tulossa myös Japanin ulkopuolelle

2.5.2009    

WiiNintendo avasi vappuna vain Japanissa toimivan Wii-no-Ma videopalvelun Wii pelikonsolille. Nyt Nintendon johtaja Satoru Iwata on kertonut Nintendon suunnittelevan palvelun avaamista myös muissa maissa, mutta tarkempia aikatauluja ei ole vielä saatavilla. Iwatan mukaan Japanilaista sisältöä tultaneen näkemään myös Japanin ulkopuolella, koska niin monet ihmiset tuntuvat pitävän Mangasta ja Animesta.

Nintendon videopalvelun ei ole tarkoitus kilpailla jo olemassa olevien palveluiden kanssa, vaan tarkoituksena on tarjota käyttäjille ainutlaatuista sisältöä. Nintendo yrittää myös saada peleistä kiinnostumattomat henkilöt käyttämään Wiitä videopalvelun avulla ja näin kiinnostumaan enemmän konsolista.

Tällä hetkellä ainakin viisi Japanilaista TV-yhtiötä on tuottamassa sisältöä uutta videopalvelua varten.

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  1. Nokialta tulossa videopalvelu
  2. VDIO – Uusi mielenkiintoinen videopalvelu tulossa
  3. Hulu tulee laajenemaan Yhdysvaltojen ulkopuolelle
  4. MySpaceen uusi videopalvelu Hulun avulla
  5. Google TV laajenee Yhdysvaltojen ulkopuolelle ensi vuonna
  6. Netflix-tuki myös Wiille
  7. Headweb-videopalvelu tuli Suomeen

Kommentit

Jätä vastaus

Connect with Facebook




(vaaditaan)