URHOtv näyttää kolme jääkiekko-ottelua viikossa

17.8.2009    

URHOtvURHOtv tulee näyttämään jääkiekkoa kolmena päivänä viikossa, tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Pelien selostajana toimii JP Jalo, studioisäntänä Ville Klinga ja asiantuntijana Juhani Tamminen. Ottelun lisäksi lähetyksissä näytetään parhaat palat kierroksen muista peleistä. Tilapäinen toimilupa antaa URHOtv:lle lähetysaikaa kahdeksan tuntia viikossa.

URHOtv:n neuvottelut jakeluoperaattoreiden kanssa ovat loppusuoralla. Antenniverkon lähetyksistä URHOtv neuvottelee Canal Digitalin ja PlusTV:n kanssa, satelliittiverkossa Canal Digitalin ja Viasatin kanssa. Kaapelipuolella kanava neuvottelee kaikkien merkittävien kaapelioperaattoreiden kanssa. URHOtv suunnittelee myös maksullista nettitelevisiota.

Suunnitelmien mukaan ennen joulukuuta kanavan voi ostaa viiden euron kuukausihinnalla, jos tekee vuoden mittaisen tilauksen. Joulukuusta lähtien hinta on noin 10 euroa kuukaudessa.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+