YLE Teema Suomen arvostetuin televisiokanava

30.9.2009 · Kommentoi    

YLETuoreen brändien arvostus 2009 -tutkimusen tulokset ovat selvillä ja sen mukaan kolme arvostetuimpaa tv-kanavaa ovat YLE Teema, YLE TV1 ja YLE TV2. YLE FST löytyy sijalta 6. Ylen kanavapäällikkö Ulla Martikainen-Florath kertoo Ylen odottaneen YLE Teeman mahdollista nousua brändilistalla, koska kanavan saama yleisöpalaute ja lehdistökirjoittelu on ollut erittäin positiivista.

Ylen viestintä- ja markkinointijohtaja Päivi Nummi-Aho arvelee kanavan nousseen osaltaan kanavapaikan vaihtumisen aikaan tehdyn vahvan markkinoinnin ansiosta. ”Samalla kun kerroimme uudesta kanavapaikasta, muistutettiin kanavan profiilista ja sisällöstä”, Nummi-Aho sanoo.

Brändien arvostus 2009 -tutkimus päättyi 17.7.2009 ja siinä selvitettiin yli tuhannen brändin arvostusta.

Bränditutkimuksen mukaan parhaat tv-kanavat olivat:

  1. YLE Teema
  2. YLE TV1
  3. YLE TV2
  4. MTV3
  5. Nelonen
  6. YLE FST5
  7. Sub
  8. Eurosport
  9. Urheilukanava

Piraatille tuomio selittelyistä huolimatta

29.9.2009 · Kommentoi    

PiratismiVaasan hovioikeus on pitänyt voimassa käräjäoikeuden aiemman tuomion, jossa alle kolmikymppinen mies tuomittiin tekijänoikeusrikoksesta 40 päiväsakkoon, jonka lisäksi hän joutuu maksamaan korvauksia oikeudenhaltijoille 4638 euroa. Mies sai tuomion 4501 musiikkikappaleen lataamisesta ja jakamisesta DC++ -ohjelman avulla kaikkiaan 20 eri vertaisverkkoon.

Mies muun muassa jakoi Irwin Goodmanin, Leevi And The Leavingsin sekä Klamydian kaikkia kappaleita ja esitti oikeudelle toiminnan olleen määrältään vähäistä. Lisäksi hän vetosi työttömyyteensä ja kertoi, ettei olisi ostanut musiikkia laillisista lähteistä.

”Nämä ovat tyypillisimpiä seikkoja, joita syytetyt oikeudenkäynneissä tuovat esiin. Tässäkin tapauksessa niihin vedottiin jo käräjäoikeudessa”, kertoi Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) lakimies Kirsi Salo. Salo kertoo lisäksi, ettei tällaisilla yrityksillä ole vaikutusta tuomioon.

Puhelimien HD-liitännälle tulossa standardi

29.9.2009 · 1 Kommentti    

HD readyNokia, Samsung, Sony, Toshiba ja Silicon Image ovat aloittaneet yhteistyön luodakseen puhelimien teräväpiirtoliitännälle standardin. Suunniteltu standardi pohjautuu Silicon Imagen MHL-tekniikkaan (Mobile High-Definition Link), joka mahdollistaa 1080p-resoluutioisen kuvan ja äänen siirron laitteesta toiseen.

Kännykkävalmistajat eivät halua käyttää olemassaolevia liittimiä, koska esimerkiksi HDMI-liitin on liian iso kännyköihin. Uusi liitin olisi vain nelinastainen, eikä veisi paljon tilaa.

GGF sai haalittua kasaan kaksi miljoonaa kruunua

29.9.2009 · Kommentoi    

The Pirate BayGlobal Gaming Factory X:n on tarkoitus ostaa huomiseen mennessä Pirate Bay 60 miljoonalla Ruotsin kruunulla (noin 5,9 miljoonaa euroa). nyt on selvinnyt, että yhtiö on saanut kerättyä kaksi miljoonaa Ruotsin kruunua myymällä osakkeitaan yksityisille sijoittajille. Yhtiö myi 20 miljoonaa osakettaan 0,1 kruunun kappalehinnalla, joka vastaa 6,04 prosentin osuutta koko yrityksen osakepotista.

Vielä on täysin epäselvää saako yritys jotenkin hankittua kauppahinnasta vielä puuttuvat 58 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Warnerin musiikkivideot takaisin YouTubeen

29.9.2009 · 1 Kommentti    

YouTubeLevy-yhtiö Warner Music Group poisti muun muassa Madonnan ja Green Dayn musiikkivideot YouTubesta viime joulukuussa. Nyt yhtiöt ovat Reutersin mukaan viimeistelemässä sopimusta, joka palauttaisi Warnerin musiikkivideot palveluun.

YouTubella on sopimukset kolmen muun suuren levy-yhtiön kanssa ja maailman kolmanneksi suurin levy-yhtiö Warner on viimeinen suurista levy-yhtiöistä jolta sopimus vielä puuttuu. Kolme muuta suurta levy-yhtiöitä ovat EMI Music, Sony Music Entertainment ja Universal Music Group.

Kumpikaan osapuoli ei ole vielä kommentoinut sopimusta.

Seuraava sivu »