Samsung odottaa hurjaa kasvua led-televisioille

8.9.2009    

TVSamsung odottaa saavansa myydyksi tänä vuonna kaksi miljoonaa led-televisiota ja ensi vuonna yhtiön johtoryhmä odottaa myynnin kasvavan paljon, sillä yhtiö aikoo saada myytyä jopa kymmenen miljoonaa led-televisiota ensi vuoden aikana. Kasvun syinä on muun muassa led-tekniikan tekniset edut. Televisiot voivat olla paljon nykyistä ohuempia ja ne kuluttavat vähemmän sähköä.

Tänä vuonna tullaan myymään yhteensä noin 4,3 miljoonaa led-taustavalaistua televisiota ja Reutersin arvioiden mukaan Samsung on suurin valmistaja noin 60 prosentin markkinaosuudella. Toisena olevalla Sharpilla on 27,9 prosentin markkinaosuus.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+