Google avaamassa musiikkipalvelua

22.10.2009    

GoogleTechCrunchin mukaan Google tulee julkaisemaan tämän kuun 28. päivä uuden musiikkipalvelunsa, jonka avulla on mahdollista etsiä ja kuunnella musiikkia suoraan Googlesta. Musiikin toistamisessa Google tulee tekemään yhteistyötä iLike ja Lala -musiikkipalveluiden kanssa. Musiikkia on mahdollista myös ladata omalle koneelle.

Palvelu tullee sisältämään musiikkia kaikilta suurilta levy-yhtiöiltä ja se tulee saataville ainakin Yhdysvalloissa. Ikävä kyllä palvelun avautumisesta muissa maissa ei ole vielä tietoa.

Googlen uusi palvelu tulee huhujen mukaan olemaan täysin erilainen verrattuna Googlen Kiinassa jo viime vuonna avaamaan Music Onebox -musiikkipalveluun. TechCrunchin mukaan palvelun avautuminen on enää vain varmistusta vaille varmaa.

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  1. Facebook avaamassa oman musiikkipalvelun
  2. Music Beta by Google – uusi musiikkipalvelu Googlelta
  3. Google ei halua seuraavia Google TV -laitteita vielä myyntiin
  4. Google TV laajenee Yhdysvaltojen ulkopuolelle ensi vuonna
  5. Google Music aukesi – Mukana Sony, EMI ja Universal
  6. Google Music Beta Afterdawnin testissä
  7. Google TV tuo netin olohuoneeseen

Kommentit

3 Vastausta artikkeliin “Google avaamassa musiikkipalvelua”

  1. jaffa kirjoitti 22.10.2009 kello 11:54

    Minkähänlainen tämä palvelu tulee olemaan ja onko tästä kilpailijaksi muille suosituille palveluille. Palvelua voisi kyllä hieman ennustella nopeaksi ja helppokäyttöiseksi, jos kerta Googlenkin kautta sitä voi käyttää.

  2. janilxx kirjoitti 22.10.2009 kello 11:58
  3. Olli kirjoitti 23.10.2009 kello 9:28

    Eikai tämä ilmaiseksi tule?

Jätä vastaus

Connect with Facebook




(vaaditaan)