Iltalehti näyttää nettisarja The Rookien

16.10.2009    

Netti-tvIltalehti aloitti eilen The Rookie -nettisarjan esittämisen nettitelevisiossaan. The Rookie on 12-osainen netti-tv -sarja, jonka jokainen osa kestää noin 3-5 minuuttia.

Yhdysvalloissa monien sarjojen oheen tehdään lyhyitä nettisarjoja, jotka voidaan esittää esimerkiksi kausien välissä. Sarjojen jaksot, niin sanotut webisodet, ovat vain muutaman minuutin pituisia ja sarjaa esitetetään vain netissä esimerkiksi pari kertaa viikossa.Jaksot ovat katsottavissa myös jälkikäteen netistä.

Iltalehden The Rookie on ensimmäinen Suomessa esitettävä tämänkaltainen nettisarja. Sarja sijoittuu suositun 24-sarjan ympäristöön ja siinä on monia 24-sarjasta tuttuja elementtejä. Esimerkiksi alun “tapahtumat sijoittuvat” lausahdus on mukana.

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  1. URHOtv näyttää kaikki MM-kiekon ja MM-jalkapallon ottelut suorina
  2. LaCien kiintolevy näyttää videot ilman tietokonetta
  3. Elisa Viihde näyttää kotimaiset elokuvat yksinoikeudella
  4. URHOtv näyttää kolme jääkiekko-ottelua viikossa
  5. Myös Lumotv näyttää YLE HD -kanavan
  6. HBO GO nettitv avattu
  7. TVGorgen videoita ei voi enää katsoa Suomessa

Kommentit

Jätä vastaus

Connect with Facebook




(vaaditaan)