Avatar oli pettymys
Avatarin piti olla elokuva, joka näyttää mihin kolmiulotteisuus pystyy, mutta ainakin allekirjoittanut pettyi elokuvan kolmiulotteisuuteen pahasti. Olihan kohtaukset toki hienoja ja niissä oli hienoja syvyysvaikutelmia, mutta siihen se sitten jäikin.
Taisin odottaa liikaa kohtauksia, joissa jokin näyttäisi olevan reilusti valkokankaan edessä, mutta tällaisia kohtauksia Avatar tarjosi vain silloin tällöin. Noin elokuvan puolivälissä tajusin, ettei näitä kohtauksia kannata enää odotella, vaan kannattaa mieluummin keskittyä katselemaan ikäänkuin valkokankaan taakse ulottuvia 3D-kuvia. Nämä kohtaukset eivät ikävä kyllä näyttäneet läheskään niin hienoilta ja vaikuttavilta, kuin mitä valkokankaan etupuolelle tulevat kohtaukset ovat.
Avatarin 3D-elokuvan parasta antia olikin alussa näytetyn Liisa Ihmemaassa 3D-elokuvan traileri, jossa kissan pää näytti leijuvan alle metrin etäisyydellä edessä olevan katsojan pään päällä.
Aiheeseen liittyvät uutiset:
- Avatar 3D Blu-ray -elokuva nähty jo kaupoissa
- Avatar 3D Blu-ray ei tule marraskuussakaan
- Unohda 3D, Avatar tulee nyt “4D”:nä
- Avatar 3D Blu-ray tulossa vasta ensi vuonna
- Avatar 3D Blu-ray tulee joulukuussa
- Avatar 3D Blu-ray elokuva vain Panasonicin asiakkaille helmikuuhun 2012 saakka
- Avatar 3D -elokuva HBO:n videovuokraamossa
Kommentit
6 Vastausta artikkeliin “Avatar oli pettymys”
Jätä vastaus




Yhden 3D-elokuvan olen käynyt katsomassa ja myös se oli pettymys. Oikeastaan koko elokuvan ajan odotin vain että koskahan niitä 3D-kohtauksia alkaa tulemaan, ei tullut koko leffan aikana yhtään.
Itse en kyseisessä leffassa huomannut mitään mikä olisi oikeuttanut sille 3D-statuksen.
Monennellako rivillä olit katsomassa? 3D elokuvia olis varmaan hyvä katsoo aika lailla läheltä jotta (lähes) koko näkökenttä on elokuvaa. Ja kai ne efektitkin on läheltä katsottuna suurempia?
Olin vitosrivillä, oikein hyvä paikka normielokuvien kanssa, mutten tiedä oliko paras rivi 3D:lle.
Itse tykkäsin ihan pirusti.. nimenomaan visuaalisesta puolesta. Älyttömän kaunista katseltavaa.. tuosta jo maksaakin.. mahtavin elokuvaelämys aikoihin. Istuskelin melkoisen edessä ja lähempänä olis kangas ollu jo häirittevän “iso” suhteutettuna näkökenttään…
Olihan elokuva visuaalisesti hieno, mutta elokuvan “se” juttu piti olla kolmiulotteisuus. Ja se 3D oli iso pettymys.
Varmaan sellaselle henkilölle pettymys joka nykysysteemistä odottaa tajunnanräjäyttävää kolmiulotteisuutta. Sikäli ei kannata ainakaan ensimmäiseksi 3D-leffaksi valita Avataria, pettyy sekä leffaan että yllättävän laimeisiin 3D-efekteihin. Itse katsoin tänään ja tykkäsin. Kolmedee ei haitanut, vaan oli mukavasti korostamassa leffan upeaa visuaalisuutta. Ei sitä oikeastaan edes ajatellut, toisaalta leffa oli muistaakseni viides 3D-elokuva minkä näin, uutuudenviehtätys ja odotukset efektien suhteen olivat taka-alalla. Menin kattomaan leffaa, en 3D:tä. Missäs tätä oli mainostettu että leffan “se” juttu on nimenomaan 3D?