Mainoksia useammin televisiossa

6.1.2010    

Toukokuussa ehdotettu useammin mainoksia televisiossa salliva laki tuli voimaan vuodenvaihteessa. Lain mukaan mainoksia voidaan esittää useammin, mutta lyhyempinä, sillä mainosten kokonaispituus pysyi 12 minuutissa tunnissa.

Elokuvissa voi olla lakiehdotuksen mukaan nykyään yksi mainoskatko puolen tunnin välein, kun aiemmin tämä aika oli 45 minuuttia. Muissa ohjelmissa ollut vaatimus 20 minuutin yhtenäisestä ohjelma-ajasta poistui, joten esimerkiksi sarjoissa voidaan esittää nykyään useammin mainoksia. Esimerkiksi MTV3:n kanavilla mainoksia on esitetty tänä vuonna aiempaa enemmän.

Tallentavia digibokseja käyttävät voivat joutua muuttamaan käyttämiänsä mainosten ohitustapoja lyhyempien mainosten vuoksi. Esimerkiksi monien Topfield-boksien käyttäjien käyttämiä hyppynappien hyppypituuksia voi olla tarpeellista lyhentää.

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  1. Mainoksia useammin, mutta lyhyempinä
  2. Televisiossa mahdollisia katkoksia maanantaina 14.2.
  3. Sonyn uudessa televisiossa on sisäänrakennettu PlayStation 2
  4. Valitse itse katsomasi mainokset
  5. Suomessa myytiin viime vuonna 430 000 televisiota
  6. 3D-televisioiden odotetaan yleistyvän nopeasti
  7. Laiton P2P-imurointi lisää muutakin rikollisuusriskiä

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Mainoksia useammin televisiossa”

  1. Jani kirjoitti 9.1.2010 kello 17:20

    Jahas, näyttäisi siltä, että meidän Topfieldin punaisen napin 3 minuutin hyppy on nyt liian pitkä. Se näyttäisi hyppäävän nyt uusilla mainoskatkoilla tosi usein mainoskatkon yli.

Jätä vastaus

Connect with Facebook




(vaaditaan)