YLEltä teräväpiirtoa luultavsati jo ensi talvena
YLEn ohjelmistoalueen johtaja Olli-Pekka Heinonen on kertonut, että mikäli rahoitus ja näytettävät ohjelmat ovat kunnossa, tulee YLE lähettämään teräväpiirto-ohjelmia jo ensi talvena. Aikataulu tulee tarkentumaan kevään aikana ja HD-lähetykset olisivat aluksi katsottavissa pääkaupunkiseudulla. Tarkoitus on, että väestöpeitto olisi aluksi 30 prosenttia ja se olisi nopeasti nostettavissa 60 prosenttiin.
“Pyrimme lähtemään sellaisella ohjelmatarjonnalla, josta on mahdollisimman paljon HD -tuotettua materiaalia olemassa. Tällä hetkellä draamat, sarjat, dokumentit sekä kansainvälistä ohjelmatarjontaa ja tietenkin urheilutapahtumat tuotetaan jo HD-tasoisena. Varmaan silloin nämä ohjelmistoalueet tulevat korostumaan”, sanoo Heinonen.
Heinonen myös muistuttaa lähetysten olevan kokeilua vuoteen 2016 saakka, koska julkisen palvelun tuottajana YLEn pitäisi palvella kaikkia.
Aiheeseen liittyvät uutiset:
- Yleltä uusi Flash-Areena
- Yleltä musiikkiohjelmia podcasteina
- DNA tarjoaa tänä vuonna teräväpiirtoa yli 1,5 miljoonalle katselijalle antennista
- MTV3 HD tulee tarjoamaan oikeaa teräväpiirtoa
- Miksi me haluamme teräväpiirtoa?
- Wii ei ole saamassa teräväpiirtoa eikä Blu-ray -asemaa
- MTV3 HD kokonaan aitoa teräväpiirtoa vuoden 2012 loppuun mennessä
Kommentit
Jätä vastaus



