Avatarin DVD screener jo jaossa

5.2.2010    

PiratismiYhdeksän Oscar-ehdokkuutta keränneen Avatar-elokuvan esittelytarkoitukseen tehty DVD screener on kopioitu ja laitettu jakoon. Oletettavasti kopiointi on tehty Oscar-ehdokkuuksista päättäville henkilöille jaetusta DVD:stä.

Twentieth Century Fox yritti olla erityisen tarkka Avatarin DVD screenerin kanssa, sillä se jaettiin Oscar-ehdokkuuksista päättäville henkilöille vasta tammikuun puolivälissä juuri ennen ehdokkaiden valintaa.

Avataria on jaeltu aiemminkin laittomasti, mutta tällöin kyseessä on ollut huonolaatuinen telesync-versio. Telesync-versio on ollut jaossa jo yli kuukauden ja yli kaksi miljoonaa henkilöä on ladannut sen.

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  1. F-kanavanipun kanavat jaossa
  2. VHF C -kanavanipun kanavat nyt jaossa
  3. Lostin viimeisen kauden avausjakso jaossa jo ennen kauden alkua
  4. Valko-Venäjän televisio esitti Oscar-voittajan piraattiversion
  5. Vuonna 2010 eniten ladatut torrent-elokuvat
  6. Elokuva ladattiin yli miljoona kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana
  7. Piraattielokuvien suomenkielisten tekstitysten tekijät lakkoon

Kommentit

Jätä vastaus

Connect with Facebook




(vaaditaan)