Voddler videopalvelu kiinni tietomurron vuoksi

25.2.2010 · Kommentoi    

VoddlerIlmainen videopalvelu Voddler on suljettuna 8. maaliskuuta asti tietomurron vuoksi. Tietomurto kohdistui Voddlerin katseluohjelmaan, eivätkä käyttäjien tiedot ole vaarantuneet murron vuoksi. Voddler aikoo vaihtaa nykyisen katseluohjelman Flash-pohjaiseen selainlaajennukseen käyttökatkoksen aikana.

Voddler aiotaan avata piakkoin myös Suomessa.

Nettivideoiden katselu lisääntyy voimakkaasti

23.2.2010 · Kommentoi    

Netti-tvVideoiden katselu netin kautta kasvaa hurjaa vauhtia, sillä viestintäviraston tutkimukseen (PDF) vastanneista 54% kertoi internetin kautta tapahtuvan videoiden katselun lisääntyneen viime vuonna ja 37 prosenttia uskoo netin kautta tapahtuvan katselun lisääntyvän seuraavan vuoden aikana.

Tutkimuksen mukaan suoria televisiolähetyksiä katsoo 86% vastaajista ja 57% tallentaa ohjelmia ja katselee ne jälkikäteen. Lyhyitä videoita netin kautta katselee 67% ja televisio-ohjelmien kaltaisia ohjelmia 40% vastanneista. Tutkimuksesta ei kuitenkaan käy ilmi tarkoittaako nämä television kaltaiset ohjelmat myös esimerkiksi laittomasti ladattuja sarjojen jaksoja. DVD ja Blu-ray -elokuvia ja sarjoja katselee 68% vastaajista.

Tutkimuksen mukaan Yle Areena on suosituin suomalainen videopalvelu ja sen jälkeen tulevat MTV3 Katsomo, Nelosen ruutu.fi ja Subin netti-tv.

Walmart ostaa VUDUn

23.2.2010 · Kommentoi    

VUDUWalmart ostaa videoiden nettivuokraamoa pyörittävän Vudun ja Peter Kafkan saamien tietojen mukaan kauppasumma on yli 100 miljoonaa dollaria (yli 73 miljoonaa euroa). Vudun kautta on mahdollista ostaa ja vuokrata elokuvia suoraan sitä tukevilla internetiin yhdistetyillä televisioilla ja Blu-ray -soittimilla.

Vudulla on sopimukset lähes kaikkien suurten elokuvastudioiden kanssa ja palvelusta löytyy noin 16 000 elokuvaa, joista yli 2 000 on teräväpiirtomuodossa. Yhtiöllä on omien sanojensa mukaan myös laajin 1080p-muotoisten HD-videoiden nettitarjonta.

Kodeissa liikaa kaukosäätimiä

23.2.2010 · 1 Kommentti    

KaukosäädinSuomessa tammikuussa tehdyn kyselyn mukaan kuudella prosentilla on vain yksi kaukosäädin, 30 prosentilla on kolme kaukosäädintä ja jopa 51 prosentilla on neljä kaukosäädintä olohuoneessa. 80 prosenttia vastaajista tai heidän puolisoistaan on turhautunut kaukosäätimiin. Turhautumista aiheuttaa muun muassa kaukosäätimien määrä ja niiden käytön opettelu. Myös se, että joku toinen käyttää kaukosäädintä aiheuttaa turhautumista.

Kyselyn mukaan 50% vastaajista kertoi olohuoneessa olevan vähintään neljä laitetta ja 24 prosentilla laitteita oli vähintään viisi. Vastanneiden kotoa löytyi monenlaisia laitteita, sillä 95 prosenttia omisti television olohuoneessa, 83% digiboksin, 71% dvd-soittimen, 59% tietokoneen, 45% pelikonsolin, 44% kotistereot, 30% kotiteatterilaitteiston, 15% bluray-soittimen ja 6% videoprojektorin.

43 prosenttia vastaajista antaa lastensa käyttää olohuoneen viihdelaitteita, mutta erityisesti pienillä lapsilla on ongelmia laitteiden käytön kanssa.

Verkossa tehtyyn kyselyyn osallistui kaikkiaan 1 710 vastaajaa.

Möröt vastaan muukalaiset 3D Blu-ray tulossa maaliskuussa

23.2.2010 · Kommentoi    

Blu-ray 3D logoMöröt vastaan muukalaiset (Monsters vs. Aliens) tulee olemaan ensimmäinen 3D Blu-ray ja se tulee saataville Euroopassa maaliskuun aikana. Elokuva tulee aluksi saataville vain Samsungin uusien 3D-televisioiden ja Blu-ray -toistinten ostajille.

Vielä ei ole tietoa milloin Möröt vastaan muukalaiset 3D Blu-rayn voi ostaa ilman televisiota tai Blu-ray -toistinta.

« Edellinen sivuSeuraava sivu »