Batmanin kuvaamisesta vankilaan
Batman Yön ritari elokuva tuli ensi-iltaan heinäkuussa 2008 ja tuotantoyhtiö Warner Bros. yritti estää sen kuvaamisen elokuvateatterissa. Erityisesti East Glenn -teatteri oli valvonnan alla, koska Hancock-elokuvan epäiltiin kuvatun samaisessa teatterissa. Pitkää talvitakkia kesällä pitänyt 42-vuotias Robert Henderson herätti valvojien mielenkiinnon ja häneltä löytyikin kamera, jossa oli Batmanin lisäksi Hell Boy 2 ja Narnia -elokuvat. Hendersonin kotoa löytyi lisäksi 1 240 kopioitua DVD:tä.
Henderson tuomittiin viime viikolla kahdeksi vuodeksi vankeuteen, jonka lisäksi hän joutuu maksamaan elokuvastudioille 19,95 dollaria (noin 14,5 euroa) jokaisesta löydetystä kopio-DVD:stä – yhteensä 24 738 dollaria (noin 18 000 euroa).
Yrityksistä huolimatta Yön ritarit levisi netissä aluksi elokuvateattereissa kuvattuina versioina ja myöhemmin parempilaatuisina kopioina. Vuonna 2008 elokuvaa ladattiin laittomasti pelkästään BitTorrentin avulla yli seitsemän miljoonaa kertaa.
PlusTV:ltä uusi UrheiluPaketti
PlusTV tarjoaa tästä päivästä lähtien antennikoteihin uutta UrheiluPakettia, joka sisältää MTV3 MAX, Nelonen Sport Pro ja Eurosport kanavat. “Halusimme antaa antennitalouksissa asuville urheilun ystäville mahdollisuuden hankkia maailman parasta urheilua omassa UrheiluPaketissa. Aiomme kehittää urheilutarjontaamme jatkossakin asiakkaidemme palautteiden ja toiveiden mukaisesti”, sanoo PlusTV:n toimitusjohtaja Jyri Ratia.
UrheiluPaketin hinta on 19,95 euroa kuukaudessa ja sen lisäksi PlusTV:ltä on mahdollista hankkia myös URHOtv sekä CANAL+ Sport -paketti.
Applen iPadiin ei ole tulossa Flash-tukea
Applen iPad soveltuu mainiosti videoidenkin toistoon, mutta siitä puuttuva Flash-tuki estää monien videosivustojen käytön. Applen pääjohtaja Steve Jobs on nyt kertonut, ettei iPad tai iPhone tule saamaan Flash-tukea ollenkaan, koska Flash on vanhentunutta ja kuolevaa tekniikkaa.
Jobsin mukaan Flash vaatii liikaa suoritintehoja ja siinä on liikaa tietoturva-aukkoja. Myös iPadin akkukesto lyhentyisi liikaa Flashia käytettäessä.
Onneksi videosivustot ovat siirtymässä pois Flashista pikku hiljaa ja esimerkiksi YouTuben videoita pystyy jo katsomaan ilman Flashia HTML5:n avulla.
Avatar 3D Blu-ray ei tule marraskuussakaan
Avatarin ohjaaja James Cameron on kertonut Avatar 3D Blu-rayn tulevan myyntiin luultavasti marraskuussa. Suositun elokuvan 3D Blu-raytä odottavat joutunevat kuitenkin pettymään, sillä Fox Home Entertainment on vahvistanut, ettei 3D Blu-ray tule vielä marraskuussakaan.
Kaksiulotteiset DVD ja Blu-ray -julkaisut tulevat myyntiin luultavasti huhtikuun 22. päivä.
TiVo sai patentin “tallenna koko sarja” -ominaisuudelle
TiVo on saanut patentin season pass -ominaisuudelle, jonka avulla voi tallentaa kaikki valittujen sarjojen jaksot automaattisesti. Season pass mahdollistaa sarjan kaikkien jaksojen tallentamisen ja uusinnat voidaan joko tallentaa tai jättää tallentamatta.
Tallennettaville sarjoille voidaan asettaa tärkeysjärjestys, jolloin tärkeämmän sarjan jakso tallennetaan kokonaan ja järjestyksessä alempana oleva ohjelma tai sen osia voidaan jättää tallentamatta. Tallentamatta jäänyt jakso voidaan tallentaa automaattisesti myöhemmin lähetettävästä uusinnasta.
Samanlainen ominaisuus löytyy nykyään myös monien muidenkin valmistajien laitteista ja Suomessa ominaisuuden saa käyttöönsä helpoiten Topfieldin tai Dreamboxin bokseihin asennettavilla lisäohjelmilla. TiVo haki patenttia jo vuonna 1999, jolloin se julkaisi ensimmäisen digitallentimensa ja ominaisuus ei ollut vielä laajasti käytössä.
Aika tulee näyttämään tulevatko muut valmistajat toteuttamaan automaattitallennuksen jotenkin eri tavalla vai maksavatko he TiVolle ominaisuuden käytöstä.
