LG:n ensimmäisen 3D-television mallinimi on LX9500
LG on julkaissut ensimmäisen 3D-televisionsa mallinimeltä LX9500 ja joista käytetään myös nimitystä LG INFINIA 3D TV. Televisioiden taustavalaisusta huolehtii paneelin takana oleva LED-matto ja esimerkiksi 55-tuumaisessa mallissa on 1 200 LEDiä kuvaruudun takana, minkä luvataan saavan aikaan ennennäkemättömän kirkkaan ja selkeän kolmiulotteisen kuvan.
LX9500-sarjan televisioissa on 1080p-resoluutio ja dynaamiseksi kontrastiksi ilmoitetaan 10 000 000:1 sekä virkistystaajuudeksi 400 Hz. Televisioiden paksuus on 22,3 millimetriä ja vain 16 millimetriä leveä kehys auttaa 3D-vaikutelman saavuttamisessa. Televisioissa on mukana myös muun muassa HD DivX -videoiden toisto USB-liitännän kautta, DLNA (erillisen laitteen avulla) ja Skype ilmaisten nettipuheluiden soittamista varten.
Aluksi laitteita tulee myyntiin Etelä-Koreassa 47- ja 55-tuumaisina, jonka jälkeen myynti aloitetaan Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja muilla avainmarkkinoilla. Televisioiden on tarkoitus tulla myyntiin toukokuussa.
LG aikoo saavuttaa tänä vuonna 25% markkinaosuuden 3D-televisioissa ja myydä yli 80 miljoonaa laitetta vuoteen 2014 mennessä.
Aiheeseen liittyvät uutiset:
- Tohiban 55-tuumainen 3D-televisio ei vaadi katselulaseja
- 3D-lasien standardointi etenee
- Yli 60-tuumaisten televisioiden myynti huimassa kasvussa
- Televisiovalmistajat suunnittelevat yhteistä sovellusalustaa
Kommentit
Jätä vastaus
