Uusia videopalveluita tulossa Sonyltä ja Amazonilta

1.9.2010    

SonySonyn huhutaan suunnittelevan palvelua, joka mahdollistaisi videoiden katselun ja musiikin kuuntelun erilaisilla päätelaitteilla. Aluksi palvelu tulisi PlayStation 3- sekä PSP-konsoleille ja myöhemmin Sonyn internetiin yhdistettyihin televisioihin, Blu-ray -soittimiin, Vaio-tietokoneisiin ja puhelimiin. Palvelun odotetaan avautuvan ensi vuonna.

Myös Amazonin huhutaan suunnitelevan kuukausimaksullista palvelua, jonka avulla voisi katsella elokuvia ja tv-sarjoja. Amazonin huhutaan käyvän neuvotteluja elokuvien ja sarjojen esittämisestä ainakin muun muassa NBC Universalin, Time Warnerin, News Corp.:n ja Viacomin kanssa. Amazonin palvelun videoita voisi katsella esimerkiksi tietokoneella, internetiin yhdistetyillä televisioilla, Blu-ray soittimilla ja XBox 360 -konsolilla.

Kerroimme viime viikolla, että myös Apple aikoo lisätä iTunesiin televisiosarjojen vuokrauspalvelun. Aluksi mukana on luultavasi Fox- ja ABC-kanavien sarjoja.

Koskahan tällaiset palvelut tulevat suomalaisten ulottuville?

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  1. Sonyltä tulossa videovuokrauspalvelu ensi kuussa
  2. Sonyltä iTunesin kilpailija ensi vuonna
  3. Poliisilla kädet täynnä videopalveluita
  4. Sonyltä DVB-T2 -televisioita Suomeen
  5. Uusi elokuvasivusto tulossa, Fin-tv.com:iin ei enää uusia elokuvia
  6. Uusia ominaisuuksia tulossa tallentaviin digibokseihin
  7. Uusia kanavia antenniverkkoon – Uusi VHF C -kanavanippu tulossa

Kommentit

Jätä vastaus

Connect with Facebook




(vaaditaan)