Elisa esittää elokuvan ensi-illan samaan aikaan leffateatterin kanssa
Elokuva nimeltä Trust tulee ensi-iltaan yhtä aikaa elokuvateattereissa sekä Elisa Viihteen videovuokraamossa. Tämä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun elokuva tulee ensi-iltaan video-on-demand -palveluun samaan aikaan teatterin kanssa.
“Lähdimme yhteistyöhön Elisan kanssa, koska halusimme hyödyntää heidän uutta, mielenkiintoista palveluaan”, kertoo Future Filmin elokuvateatterilevityksen johtaja Harry Päiväläinen.
“Elisa Viihde on uusien TV-ja videopalveluiden edelläkävijä ja haluamme jatkuvasti tarjota Viihteen käyttäjille uudenlaisia tapoja nauttia viihteestä. Samanaikainen elokuvaensi-ilta on luonteva tapa tuoda Elisa Viihteen käyttäjille yhä uusia katseluelämyksiä”, sanoo puolestaan Elisan palveluliiketoimintajohtaja Mikael Rönnblad.
Elokuvan ensi-ilta on 5.8.
Disney Channel tulee TV Viihteelle
TV Viihde lisää tarjontaansa Disney Channelin 8.8. alkaen. Kanavan voi tilata kahdeksi ensimmäiseksi kuukaudeksi pelkällä korttimaksulla (3 euroa kuukaudessa), jonka jälkeen kanavan hinta on 2,50 euroa kuukaudessa + korttimaksu.
Disney Channelin lähetysaika on 7.00 – 22.00 ja sen voi ennakkotilata TV Viihteen sivujen kautta.
Viime viikolla (vko 29) ladatuimmat torrent-elokuvat
Katsomisen arvoisten hyvien elokuvien löytäminen on joskus vaikeaa. Jotain vinkkiä hyvistä elokuvista saa tältä listalta, joka kertoo viime viikolla eniten BitTorrentin kautta ladatut elokuvat.
Listan on koonnut TorrentFreak.
| Sijoitus | Viime viikko | Elokuva |
|---|---|---|
| 1 | (1) | Source Code |
| 2 | (2) | X-Men First Class |
| 3 | (-) | The Veteran |
| 4 | (3) | Ironclad |
| 5 | (6) | Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 2 (Harry Potter ja kuoleman varjelukset: osa 2) |
| 6 | (5) | Sucker Punch |
| 7 | (7) | Bad Teacher |
| 8 | (4) | Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides (Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä) |
| 9 | (8) | The Adjustment Bureau (Kohtalon valvojat) |
| 10 | (10) | I Am Number Four |
Petteri Järvinenkin on tuskastunut HD-pelleilyyn
Teräväpiirtokanavien vastaanotto antenniverkossa ei ole mitenkään helppoa. Laitteita on vielä vähän, eivätkä ne toimi toivotulla tavalla. Operaattoreiden ja laitteiden ongelmien vuoksi esimerkiksi joitain HD-kanavia ei voi tallentaa ollenkaan. Myöskään DNA:n ja TV Viihteen katselukortteja ei voi käyttää samassa laitteessa, jonka vuoksi kaikkia HD-kanavia ei voi katsella samoilla laitteilla.
Normaalien käyttäjien valitukset eivät useinkaan saa aikaan minkäänlaista parannusta, joten on hyvä että myös tunnetummat henkilöt kertovat ongelmista. Petteri Jävinen kertoo omia kokemuksiaan ja mielipiteitään antenniverkon teräväpiirto-ongelmista täällä, kannattaa lukaista.
Suomalaisnaiselle 6000 euron vaatimus piratismista 10 minuutin vuoksi
Tuntematon käyttäjä oli käyttänyt Pohjoispohjanmaalaisen naisen avoimessa langattomassa verkossa DC++ -tiedostonjako-ohjelmaa kymmenen minuutin ajan. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) ry vaatii tämän vuoksi naiselta 6000 euron korvauksia.
Operaattori oli paljastanut verkon omistajan nimen TTVK:lle käräjäoikeuden vaatimuksen jälkeen. ”En ole itse käyttänyt tällaisia ohjelmia lainkaan. Toinen osapuoli ei suostunut neuvottelemaan asiasta”, kertoo nainen. ”Avoimen verkon omistajalla ei ole vastuuta muiden käyttäjien toiminnasta”, kertoo puolestaan Electronic Frontier Finland (EFFI) ry:n lakimies Ville Oksanen.
Oksasen mukaan TTVK on hävinnyt vain yhden oikeuteen päätyneistä vastaavista jutuista ja tuomioistuimien mukaan internetyhteyden yksilöivä ip-osoite on yhtä kuin käyttäjä. Tässä valossa naisen tilanne ei näytä kovin hyvältä. Valtaosa vastaavista tapauksista sovitaan Oksasen mukaan oikeuden ulkopuolella.
TTVK lähetti viime vuonna sata kirjettä, joissa vaadittiin korvauksia piratismista ja tänä vuonna kirjeiden määrä aiotaan kaksinkertaistaa.



