Elokuvateatterit eivät esitä elokuvaa Elisa Viihteen vuoksi

3.8.2011    

ElokuvaKerroimme viime viikolla, että Elisa on saanut oikeudet esittää Trust-elokuva samaan aikaan elikuvateattereiden ensi-illan kanssa. Finnkino suuttui kuitenkin asiasta ja on päättänyt poistaa elokuvan kokonaan ohjelmistostaan.

Elokuvan voi käydä katsomassa kuitenkin parissa pienessä teatterissa, sillä Lahden Kino Iiris esittää elokuvan myös perjantai-iltana ja Pirkanmaan elokuvakeskus Niagarassa sen voi katsoa 12. elokuuta alkaen.

Ensi-iltaelokuvien hinta on Elisa Viihteessä yleensä viisi tai kuusi euroa, riippuen kuvan tarkkuudesta. Trust-elokuvan hinta tulee kuitenkin olemaan hieman normaalielokuvaa kalliimpi ja lopullinen hinta selviää vasta perjantaina.

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  1. Elokuvien vuokraus Headwebistä onnistuu iPadilla
  2. Paramount Pictures vuokraa uutta Transformers-elokuvaa sivuillaan
  3. Elisa Viihteen tallenteita voi katsella Android-tableteilla

Kommentit

Jätä vastaus

Connect with Facebook




(vaaditaan)

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+