Spotify maksaa artisteille naurettavan vähän
Spotifyn artisteille maksamat naurettavan alhaiset korvaukset ovat jälleen julkisuudessa, sillä Uniform Motion bändi on kertonut saavansa vain 0,003 euroa, kun sen kappale soitetaan Spotifyn kautta. Koko albumin kuuntelu tuo yhtyeelle huimat 0,029 euroa. Jos Spotifyn käyttäjä kuuntelee albumia vuoden ajan kaksi kertaa viikossa, saa yhtye noin kolme euroa.
Yhtyeen täytyy maksaa Spotifylle 35 euroa vuodessa, jotta albumia voi kuunnella palvelun kautta. Uniform Motion pääsee omilleen vasta, kun sen kappaleita on kuunneltu lähes 12 000 kappaletta. Vasta tämän jälkeen yhtye saa voittoa Spotifyssä soitetusta musiikistaan.
Aiemmin muun muassa Lady Gaga ja Sakara Records ovat valittaneet Spotifyn naurettavista korvauksista.
Aiheeseen liittyvät uutiset:
- Spotify kasvaa vauhdilla – jo 3 miljoonaa maksavaa asiakasta
- Spotify toimii myös Squeezeboxeissa
- Musiikkipiraatti maksaa vain parin tonnin korvaukset
- Spotify maksoi Lady Gagalle 112 euroa yli miljoonasta soittokerrasta
- Spotify vihdoin ladattavissa iPhonelle
- Spotify menettämässä kaksi levy-yhtiötä
- Onkyo lisää Spotify-tuen AV-vahvistimiinsa
Kommentit
4 Vastausta artikkeliin “Spotify maksaa artisteille naurettavan vähän”
Jätä vastaus




korvaukset radiosoitosta taitavat olla vielä vähemmän mutta niistä ei artistit huutele. miksiköhän?
radiosoitosta saatavat korvaukset ovat monikymmenkertaisia spotifyhyn nähden, eikä radioille tarvitse maksaa. kannattaisi ehkä tarkistaa faktoja ennen nillittämistä.
ja onneksi suomessa teosto huolehtii artistien puolesta siitä että radiokorvaukset todellakin maksetaan.
Tosiasia on, että CD-levyt ovat kuluttajalle liian kalliita ja levyjen hankkiminen hyllyihin pölyyntymään on turhaa touhua. Musiikin kuuntelu pilvestä on paljon käytännöllisempää kuluttajan kannalta. Tuskinpa artistit CD-formaatistakaan paljoakaan saavat. On niitä turhia välikäsiä äänilevybisneksessä. Mutta toisaalta ihmettelen, miksi artistit myyvät levyjään keikkapaikalla samaan 20 €:n hintaa mitä ne kaupoissakin maksavat, vaikka välikäsiä luulisi olevan vähemmän.