Google Music Beta Afterdawnin testissä

7.11.2011    

MusiikkiGoogle avasi Google Music Beta -musiikkipalvelunsa toukokuun alkupuolella, jolloin palvelun käyttäjäksi pääsi kutsun avulla. Olin tuolloin parin kuukauden reissulla Piilaaksossa ja sain itsekin kutsun, mutta jostain syystä en koskaan ottanut Google Music Betaa käyttöön.

Googlella ei ole lisensointisopimuksia levy-yhtiöiden kanssa, joten palvelulla voi kuunnella vain käyttäjien omia kappaleita, eikä se siten toimi kuten esimerkiksi Spotify. Google Music Beta tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden tallentaa 20 000 omaa kappaletta sen palvelimille ja kuunnella niitä sen jälkeen tietokoneella tai mobiililaitteilla.

Kappaleet lisätään pilveen Google Music Betan sovelluksen avulla ja se osaa lisätä kappaleita myös automaattisesti käyttäjän lisätessä niitä tietokoneelleen. Googlen palvelussa olevia kappaleita voi hallita ja kuunnella selaimella sekä Android-puhelimilla esimerkiksi 3G-yhteyden avulla. Kappaleet voidaan myös siirtää puhelimeen offline-kuuntelua varten.

Ikävä kyllä en ole itse testannut Googlen musiikkipalvelua, mutta onneksi Afterdawn on testannut sen. Afterdawnin testin voi lukea täältä.

Kommentit

Yksi kommentti

  1. turhanen kirjoitti 9.11.2011 kello 14:31

    Ooon jo käyttäny tätä palvelua suomessa jo siit lähtien ku se ilmestys ja täytyy sanoa että on minusta PALJON parempi ku joku spotify toimii samsung galaxy s2 tosi hyvin ei oo ainakaan viell ollu mitää bugei.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+