Unohda HD- tai LED-televisiot. Ensi vuonna tulee ultra definition ja OLED-televisiot

29.12.2011    

LGMoni hankki jouluksi HD- tai LED-television, mutta olisi kenties kannattanut odottaa vielä hieman. LG on kertonut esittelevänsä tammikuun toisella viikolla Las Vegasin CES 2012 messuilla uusia televisioitaan, joiden rinnalla nykyiset televisiot kalpenevat.

LG:n ultra definition (UD) teleivisio esitellään 84-tuumaisena ja sillä voi katsella myös kolmiulotteisia ohjelmia. Television resoluutio on 3840 x 2160, joka on neljä kertaa tarkempi kuin nykyiset HD-televisiot. Televisiolla voi käyttää myös LG:n Smart TV -sovelluksia, joita löytyy tällä hetkellä jo yli 1200.

Ultra definition -televisioiden lisäksi televisiovalmistajat suunnittelevat tuovansa myöhemmin tarjolle myös ultra high definition -laitteita, joiden resoluutio on kuusitoistakertainen verrattuna nykyiseen HD-resoluutioon. UHD-televisioiden resoluutio on siten 7680 x 4320.

Toinen mielenkiintoinen LG:n televisiouutuus tulee olemaan 55-tuumainen OLED-televisio, jota tullaan myös esittelemään CES-messuilla. OLED-televisiot ovat ohuempia sekä kevyempiä, kuin LCD, plasma tai LED -televisiot ja ne kuluttavat myös vähemmän sähköä. Tähän mennessä OLED-näyttöjä on käytetty vain esimerkiksi kännyköissä ja muutamassa pienessä televisiomallissa, mutta LG aikoo vihdoin tuoda OLED-tekniikan myös suuriin televisioihin.

Lähteet:

LG: http://www.lgnewsroom.com/newsroom/contents/61720
TechRadar: http://www.techradar.com/news/television/lg-announces-55-inch-oled-tv-panel-1050426

Kommentit

8 kommenttia

  1. Vastus kirjoitti 29.12.2011 kello 19:46

    Uutta tekniikkaa ei kannata kovin usein jäädä odottamaan tai saa odottaa maailman tappiin sitä ”kohta” tulevaa uutta.
    Ja tuossa telkkarissa se hintakin on varmaan vähintään se nelinkertainen verrattuna nykysukupolven telkkareihin.
    Sitäpaitsi, ei taida kaikille mahtua noin iso tv siististi taloon.

  2. tosikko toope kirjoitti 29.12.2011 kello 19:53

    No eipä tuota kannata odotella, ellei ole hankkimassa isoa ruutua puhtaasti tietokoneen näytöksi. TV- ja konsolipelitarkoitukseen tuo ei tule olemaan tarpeen vielä vuosiin.

    Ja hintakin on varmasti sen verran kohdillaan, että monelta se muutenkin jäisi sinne kauppaan.

  3. Nimetön kirjoitti 29.12.2011 kello 20:32

    Ihan kuin olisin kuullut nuo täsmälleen samat perustelut muutama vuosi sitten siirryttäessä hd-televisioihin… 🙂 Sori vaan, taitaa mennä sinullakin uudellakin television hankinnaksi 😉

  4. Boris kirjoitti 29.12.2011 kello 20:47

    Muuten hyvä mut kiven alla on sellanen kuvamatsku mikä yltäis lähellekään tollasia resoluutioita..

  5. Nimetön kirjoitti 29.12.2011 kello 21:04

    Aika paljon hyötyä noista resoluutiosta kun katsoo surkea laatuista TV lähetystä. Ei se siitä televisiosta parane.

  6. Nimetön kirjoitti 29.12.2011 kello 21:20

    Huh huh, eiköhän olla tyytyväisiä, että saatais lähivuosikymmenenä suurin osa lähetyksistä-materiaalista HD tasolle. Tekekö mikään taho vielä UHD materiaalia? Saa siinä kevyesti yhden TV:n eliniän odotella, että sitä on jotenkin merkittävästi katseltavissa, jos sittenkään.

    OLED 55 tuumaa 3200e tasolla voi olla kiinnostava, aika näyttää mikä saatavuus, hinta, lastentaudit, kuvanlaatu sitten on plasmaan verrattuna.

  7. Nimetön kirjoitti 29.12.2011 kello 22:48

    Eipä huolta, kyllä viihdeteollisuus äkkiä puskee blu-ray:n tilalle jotain parempaa formaattia, kun tilaisuus tulee. Siinäpä sitten taas ostetaan samat leffat uusiksi… 😉

    Ja sama porukka, joka aiemmin naureskeli dvd:ssä pysyjille, puolustaa sen jälkeen blu-ray:ta täsmälleen samoilla argumenteilla, joita aiemmin dvd:n puolesta käytettiin 🙂

  8. MK kirjoitti 29.12.2011 kello 23:34

    Kahden vuoden sisällä tulee playstation 4, joka tukee UHD pelejä. Halvin UHD TV mitä markkinoilla nyt löytyy, on Toshiban 55″ 12,500€ vain japanin markkinoille suunnattu töllö. Kallein puolestaan olisko ollu lg:n super ultra hd 135″ 500 00€.

    Jännä nähdä minkä hintaisia olevat.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+