Piraattitaisto jatkuu – Suomessa asuneen perustama Megaupload suljettiin

20.1.2012    

MegauploadTorrenttien tai Direct Connect -vertaisverkkojen kautta laittomia tiedostoja latailevat voivat saada korvausvaatimuksia helpommin, kuin tiedostonjakopalveluiden käyttäjät. Tämän vuoksi MegaUpload ja muut vastaavat palvelut ovat saavuttaneet suuren suosion.

Yhdysvaltain viranomaiset päättivät sulkea MegaUploadin ja pidättää sivuston perustajan sekä johtajia. Syytösten mukaan MegaUpload on aiheuttanut tekijänoikeuksien omistajille lähes 400 miljoonan euron vahingot.

Järjestäytymätön Anonymous-ryhmä ei pitänyt tästä, sillä se aloitti 15 minuuttia megaUploadin sulkemisen jälkeen palvelunestoyökkäyksiä muun muassa Yhdysvaltain oikeusministeriön, FBI:n ja media-alan yritysten sekä järjestöjen sivuille. Esimerkiksi levy-yhtiö Universal Music, elokuvateollisuuden etua ajava MPAA sekä levy-yhtiöiden ja ääniteteollisuuden etua ajava RIAA joutuivat iskujen kohteiksi. Iskujen vuoksi ainakin oikeusministeriön sivut kaatuivat kokonaan.

MegaUploadin perustaja tunnetaan nykyään nimellä Kim Dotcom ja hänellä on huhujen mukaan Suomen passi ja hän on asunut Turussa. Nykyään hänellä on Uudessa-Seelannissa 30 miljoonan dollarin arvoinen kartano, jonka katolla liehuu Suomen lippu.


Lähde: AfterDawn

Kommentit

7 kommenttia

  1. Äidin kieli kirjoitti 20.1.2012 kello 18:02

    ”Nykyään hänellä on 30 miljoonan dollarin arvoinen kartano Uudessa-Seelannissa, jonka katolla liehuu Suomen lippu.”

    Artikkelin väitteestä huolimatta lippu liehuu kartanon, eikä Uuden-Seelannin katolla.

  2. Digilelujen Jani kirjoitti 20.1.2012 kello 18:51

    Kiitos palautteesta, korjasin uutista.

    Tämän uutissivuston ylläpito on yllättänyt hieman, sillä en tiennyt kielipoliisien viitsivän kirjoittaa pilkunviilauskommentteja sivustoille (enkä nyt tarkoita vain tätä kommenttia).

  3. Killipoliisi kirjoitti 21.1.2012 kello 15:32

    Eihän tuo ollut mitään pilkunviilausta, vaan totaalisen relatiivilauseen väärinkäytön esiintuomista.

    ”Ostin uuden auton vaimolleni, joka on Lada.” (Lada Sokolova)

  4. Digilelujen Jani kirjoitti 21.1.2012 kello 15:35

    > Eihän tuo ollut mitään pilkunviilausta, vaan totaalisen relatiivilauseen väärinkäytön esiintuomista.

    Mikähän mahtaa olla relatiivilause? Onneksi minun ei enää tarvitsekaan tietää tuollaisia 🙂

  5. Killipoliisi kirjoitti 21.1.2012 kello 23:15

    Oletkohan koskaan tietänytkään? Hei! Miksi alkuperäistä tekstiä on muokattu? Nythän se on oikein!

    Onneksi minun ei tarvitsekaan tietää vastausta 🙂

  6. Digilelujen Jani kirjoitti 22.1.2012 kello 11:22

    > Hei! Miksi alkuperäistä tekstiä on muokattu? Nythän se on oikein!

    Olisinkohan kenties kertonut jo aiemmin korjanneeni uutista ensimmäisen kommentin perusteella

  7. Killipoliisi kirjoitti 25.1.2012 kello 21:31

    Sitä minä en voi tietää. En ole mikään selvännäkijä.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+