YouTuben ja Viacomin välinen suuri oikeustaistelu alkaa uudelleen

8.4.2012    

YouTubeViacom haastoi YouTuben oikeuteen vuonna 2007 väittäen palvelun rikkovan tahallisesti tekijänoikeuksia. Viacomin mukaan YouTubessa esitettiin luvattomasti noin 100 000 videota, joiden oikeudet Viacom omisti. Viacom vaati YouTubelta miljardi dollaria vahingonkorvauksia, mutta Googlen omistama YouTube välitti korvausten maksun pari vuotta sitten Yhdysvaltain oikeusistuimen päätöksellä.

Viacom vei asian eteenpäin ja nyt yhdysvaltalainen vetoomustuomioistuin onkin päättänyt palauttaa jutun uudelleenkäsittelyyn alempiin oikeusasteisiin. Monet suuret ja pienet videopalvelut voivat olla ongelmissa, jos oikeus päätyy Viacomin puolelle uudessa oikeuskäsittelyssä.

YouTuben mukaan uudella oikeuskäsittelyllä ei ole vaikutusta palvelun toimintaan, sillä se liittyy kauan sitten palvelusta poistettuihin videoihin, jotka ovat olleet vain pieni murto-osa YouTuben kaikista videoista.

Viacomin ja YouTube tekevät oikeustapauksesta huolimatta myös yhteistyötä, sillä YouTube sai juuri esitysoikeudet viiteensataan Viacomin tytäryhtiö Paramount Picturesin elokuvaan.


Lähde: AllThingsD

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+