Katsomo.fi:n ”palvelunestohyökkäys” oli Maikkarin huijausta

21.5.2012    

KatsomoMTV Media kertoi Katsomo.fi -palvelun joutuneen palvelunestohyökkäyksen kohteeksi ennen USA-Suomi jääkiekkopeliä. Luultavasti ongelma on kuitenkin aiheutunut Katsomo.fi:n typerästä suunnittelusta, joka mahdollistaa maksullisen sisällön katselun ilmaiseksi.

Katsomon maksullisten palveluiden käyttäjät näkevät esimerkiksi jääkiekko-ottelut tiettyjen linkkien kautta. Nämä linkit voidaan jakaa kavereille tai kenelle tahansa netissä, jolloin he pääsevät katsomaan maksullisia ohjelmia ilmaiseksi. Esimerkiksi joillain nettisivuilla jaettiin lauantaina pelattuun Venäjä-Suomi -otteluun maksullisten Katsomo.fi -lähetysten linkkejä, joiden avulla kuka tahansa pystyi seuraamaan ottelua ilmaiseksi esimerkiksi päätykameroiden kautta.

MTV on kertonut asiasta enemmän eräälle MuroBBS-keskustelualueen käyttäjälle. Käyttäjä kertoo keskustelualueella MTV:llä olevan suuria ongelmia MM-kisojen Katsomon kanssa, koska yhden tilin voi jakaa usealle käyttäjälle. MTV oli kertonut käyttäjälle, etteivät he aio lisätä palveluun suojauksia, jotka estäisivät kyseisen toiminnan. MTV:n mukaan heidän ei kuulu lisätä palveluun suojauksia, koska Katsomotilin jakaminen muille käyttäjille on rikollista toimintaa.

Katsomon ”palvelunestohyökkäyksestä” johtuvat ongelmat johtuvatkin siis käytännössä ilmaiskatsojista, joita MTV ei kuitenkaan halua poistaa palvelusta suojausten avulla.

Päivitys: MTV3:lta saamiemme tietojen mukaan Katsomoa vaivasi ilmaiskatselun lisäksi myös palvelunestohyökkäys, jonka vuoksi palvelun kyky palvella asiakkaitaan laski merkittävästi.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+