Piraattien auttaminen ei kannata Suomessa – Vankeutta ja lähes miljoonakorvaukset

9.7.2012    

PiratismiLänsi-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi puolitoista vuotta sitten naisen ja miehen kolmen ja neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistukset ja yli 820 000 euron korvaukset. Hovioikeus on nyt päättänyt pitää käräjäoikeuden tuomiot ennallaan. Korvausten lisäksi tuomitut joutuvat maksamaan myös kaikkien vastapuolen asianomistajien oikeudenkäyntikulut.

Hovioikeus piti uskottavana tuomittujen selitystä, jonka mukaan heidän ensisijainen tarkoituksensa ei ollut jakaa tekijänoikeuden alaista materiaalia vertaisverkon kautta, vaan ylläpitää sosiaalista hubia. Hovioikeuden mukaan ylläpitäjät suhtautuivat kuitenkin hyväksyvästi ja välinpitämättömästi laittoman materiaalin jakamiseen hubinsa kautta.

Musiikkituottajat IFPI Finland ry ja sen jäsenyritykset sekä Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto saavat suurimmat korvaukset. Suuret elokuvayhtiöt saavat sen sijaan pienempiä korvauksia.

Tuomitut perustivat ja ylläpitivät Sarahs’ Secret Chamber nimistä DirectConnect-hubia, jonka noin 1600 käyttäjää jakoivat 50 teratavun edestä laittomia tiedostoja. Poliisi teki asiassa kotietsinnän kesäkuussa 2007.


Lähde: Yle

Kommentit

3 kommenttia

  1. Judge Dredd kirjoitti 9.7.2012 kello 15:41

    Teostomafian pomot nuolevat rasvaisia huuliaan. Kaksi ihmistä niitattu ja siirretty pysyvästi syrjään yhteiskunnasta. Heistä tulee tämän jälkeen varmasti lainkuuliaisia kansalaisia. Varmasti. Kun millään ei ole enään mitään väliä.

  2. Jari Ikävalko kirjoitti 10.7.2012 kello 16:15

    Järjettömän ankara tuomio. Nörtit käytännössä syrjäytetään loppuiäkseen yhteiskunnasta. Ainakin minä löisin hanskat täysin tiskiin tuollaisilla korvausveloilla. Järkevä tuomioistuin olisi mieluummin antanut vaikka ehdottomana tuomion, jonka jälkeen tuomitut olivat voineet aloittaa taas rakentamaan elämäänsä ja yhteiskuntaa.

    Ihan toinen kysymys on sitten teon rangaistavuus ylipäätään. Ei nyt siihen kommenttia.

  3. tommi kirjoitti 10.7.2012 kello 17:33

    Eikös velat kuoleennu 20 vuoden päästä ulosottoon saapumisen jälkeen? viimeistään siinä vaiheessa voi ruveta pyrkimään takaisin yhteiskuntaan. Järjetön tuomio mitättömästä asiasta.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+