Nytkö television katselu vihdoin muuttuu? Netflix tulossa huhun mukaan Suomeen

8.8.2012    

NetflixYhdysvalloissa on monia videopalveluita, joiden kautta voi katsella elokuvia ja sarjoja helposti silloin kun se itselle parhaiten sopii. Hulun ja Netflixin kaltaiset palvelut toimivat suoraan monilla eri laitteilla, sillä niitä voidaan käyttää tietokoneen lisäksi esimerkiksi televisioilla, konsoleilla ja Blu-ray -soittimilla.

Näitä palveluita ei ole kuitenkaan näkynyt pahemmin Euroopassa, saati sitten Suomessa. Me olemme joutunneet katsomaan ohjelmat joko suoraan televisiosta tai tallentamaan ne digibokseilla. Jotkut edistyneemmät ovat hankkineet käyttöönsä esimerkiksi Elisa Viihteen, Soneran Koti TV:n tai Maxivisionin kaltaisen iptv-palvelun.

Digibokseilla voi usein tallentaa vain parilta kanavalta kerrallaan ja ajastukset on usein muistettava tehdä itse. Iptv-palveluilla voidaan tallentaa monilta kanavilta samaan aikaan, mutta maksukanavien tallennus ei useinkaan onnistu niiden kautta. Hulun ja Netflixin kaltaisilla palveluilla voidaan sen sijaan katsella kymmeniä tuhansia elokuvia ja sarjoja video-on-demand -periaatteella, mikä tarkoittaa että ohjelmia ei tarvitse tallentaa, ne vain valitaan listalta.

Kalle Kinnunen kertoo Suomen Kuvalehden blogissa, että Netflix olisi tulossa Suomeen pian, ehkä jo tänä syksynä. Netflixin saapuminen olisi todella miellyttävä uutinen ja ainakin allekirjoittanut tulisi päivittämään television hetimiten sellaiseksi, mihin voisi asentaa Netflixin sovelluksen ja samalla heittäisin pois Maxivisionin ja kenties digiboksinkin, riippuen tosin millaista sisältöä Netflix tarjoaisi Suomessa.

Yhdysvalloissa Netflixin kuukausimaksu on 8 dollaria ja Irlannissa palvelun saa 6,99 eurolla. Irlannissa ohjelmien valikoima on tosin tällä hetkellä suppeampi kuin Yhdysvalloissa. Palvelulla on jo 26 miljoonaa asiakasta.

Päivitys 8.8.2012 klo 12:09: Kalle Kinnunen kertoo Twitterissä, että kolme eri lähdettä on maininnut Netflixin tulevan Suomeen 15.10.2012.

Päivitys 8.8.2012 klo 12:20: Jani Halme kertoo Twitterissä, että Netflix toisi Suomeen aluksi 14 000 nimikettä, joista 60 prosenttia olisi elokuvia ja 40 prosenttia sarjoja.


Lähde: Suomen Kuvalehti

Kommentit

8 kommenttia

  1. JMK kirjoitti 8.8.2012 kello 9:28

    Viihteellä ja Koti-TV:llä ei tallennella maksukanavien ohjelmia myöhemmin katsottaviksi, joten ne ovat kaukana edistyksellisistä!

  2. yx kirjoitti 8.8.2012 kello 9:54

    Netflixin katselun takia ei televisiota tarvitse vaihtaa. Riittää, että hankkii noin sata euroa maksavan AppleTV-laitteen, joka sisältää Netflixin käyttömahdollisuuden. Kyseinen ominaisuus toimii laitteessa toistaiseksi vain amerikkalaisille käyttäjille.

  3. kax kirjoitti 8.8.2012 kello 10:41

    Netflix toimii monella laitteella. Voit tietämättäsi jo omistaa sellaisen…

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Netflix_Instant_Watch_Devices

  4. AppleTV+OpenWRT+VPN+Netflix kirjoitti 8.8.2012 kello 11:45

    Kaveri on Netflixiä käyttänyt jo puolisen vuotta. Kiertäminen on hieman hankalempaa kun piratebay eston ohittaminen, mutta sama logiikka:

    1) Ensin tehdään ”Jenkki” Apple ID. Esim jenkeistä hommatulla prepaid kortilla (näitä myydään netissä)
    2) Hommataan AppleTV ja aktivoidaan se tuolla ”Jenkki Apple ID:llä”
    3) Hommataan ”Hide My Ass” palvelun VPN tunneli
    4) Laitetaan lähiverkon data kulkemaan Hide My ass tunnelin kautta jenkkeihin. OpenWRT yhteensopiva reititin on näppärä.

    Ainoa ongelma oli kun piti löytää tarpeeksi nopea tunneli että sai tuon NetFlixin paremman kuvanlaadun.

    Kustannukset oli naurettavan vähän… Koska AppleTV ja jenkki ID olivat jo olemassa, tarvittiin vain WRT reititin (noin 30e), Hide my ass tunneli, taisi olla 5e/kk ja NetFlix tunnus 7e.

    Olihan tuo vähän kikkailua, mutta se toimi.

  5. Juha kirjoitti 8.8.2012 kello 13:22

    Voddler taitaa tehdä saman?

  6. Digilelujen Jani kirjoitti 8.8.2012 kello 13:55

    Voddlerin tarjonta on aika surkeaa. Elokuvia näyttää olevan tällä hetkellä hieman yli tuhat ja sarjojen listassa ei ole pahemmin mielenkiintoisia sarjoja tarjolla.

  7. joopa kirjoitti 8.8.2012 kello 14:32

    tvkaista suomessa toimii samalla periaatteella eli ei oo pakko ”tallentaa” mutta kyllä tätä uutuutta odotellessa

  8. ÄnkyräVänkyrä kirjoitti 8.8.2012 kello 16:34

    Nooh, kyllä kohta Teosto tai joku muu absoluuttisesti oikeassa oleva järjestö kertoo että tämä on laitonta tai ainakin pitäisi olla ja käräjille viedään heti jos tällaiset puheet jatkuvat.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+