MTV aloitti YT-neuvottelut

10.9.2012    

MTV3MTV Oy on käynnistänyt yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on varmistaa tulevaisuuden kilpailukyky. Yt-neuvottelut on aloitettu markkinatilanteen voimakkaiden muutosten vuoksi. MTV:n arvioiden mukaan mahdolliset vähennykset koskevat noin 80 henkilötyövuotta.

MTV:n strategiana on säilyttää markkinajohtajuus nykyisissä ydinliiketoiminnoissa ja varmistaa, että yhtiö saavuttaa markkinajohtajuuden myös uusissa kuluttajalähtöisissä sähköisen median palveluissa. Yhtiön ydinliiketoimintoja ovat mainosrahoitteinen televisiotoiminta, maksutelevisioliiketoiminta sekä verkkoliiketoiminta.

Yhä useampi television katsoja jättää mainokset katsomatta, joten on hieman nurinkurista panostaa edelleen voimakkaasti mainoksiin. MTV on myös päättänyt vastustaa television katselun muutosta, eikä se halua tehdä yhteistyötä tulevaisuuden palveluiden, kuten esimerkiksi Netflixin, kanssa. Kenties yhtiössä toivotaan mainosten ja vanhanaikaisten maksukanavapakettien pitävän yhtiön tulot plussan puolella, vaikka katselijoiden käytöstavat menevät täysin toiseen suuntaan.

Esimerkiksi yhteistyö Netflixin kanssa ei ole minkäänlainen vaihtoehto MTV:lle. MTV Median toimitusjohtaja Heikki Rotko on ilmoittanut, ettei yhtiö tule tekemään yhteistyötä Suomeen piakkoin tulevan Netflixin kanssa. ”Emme tule antamaan heille yhtään sympatiapistettä vaan potkitaan munille niin paljon kuin pystytään”, sanoi Rotko elokuussa.

MTV ei itse asiassa edes tiedä miten Netflix toimii ja yhtiössä luullaankin Netflixin olevan jonkinlainen pienillä ruuduilla toimiva kilpailija. ”Toki Netflix on kansainvälinen ja varteenotettava toimija. Pääasiassa se toimii kuitenkin pienellä ruudulla esimerkiksi tabletilla, enkä koe siitä välitöntä uhkaa”, on MTV Median internet- ja kuluttajaliiketoiminnan johtaja Jorma Härkönen sanonut.

Netflix on kuitenkin paljon muutakin, sillä sen sisältöä voidaan katsoa muun muassa suoraan älytelevisioissa toimivilla sovelluksilla, Blu-ray -soittimilla, pelikonsoleilla, mobiililaitteilla sekä tietenkin tietokoneella.

Outoa toimintaa on myös se, ettei MTV salli maksukanaviensa tallennusta IPTV-palveluilla. Esimerkiksi allekirjoittanut jättää tällaiset maksukanavat hankkimatta Maxivisionin kautta.


Lähde: MTV

Kommentit

2 kommenttia

  1. Porsas kirjoitti 10.9.2012 kello 16:04

    Onko tämä nyt sitä munille potkintaa jota lupasivat?

  2. JuhaN kirjoitti 10.9.2012 kello 20:32

    MTV:n asenne on kyllä todella ala-arvoinen sekä maksutelevisionsa tallennettavuuteen että jopa omaan Video On Demand -palveluunsa (siis Katsomoon).

    Jos nyt ensiksi mennään maksutelevision verkkotallennukseen videopalvelun tarjoajalla… Miten ihmeessä Maxivision / Elisa Viihde / Sonera KotiTV voidaan rinnastaa VOD-palveluun? Kaikissa näissä palveluissa käyttäjän pitää manuaalisesti tai avainsanoilla merkitä tallennettavat ohjelmat ohjelmaoppaasta ennen lähetystä. Tämän jälkeen nämä ohjelmat tallennetaan käyttäjän vuokraamaan tallennustilaan kanavan normaalin lähetysaikataulun mukaisesti.

    Minun järkeni mukaan VOD-tarkoittaa palveluntarjoajan tarjoamaa videokirjastoa, joka on käytettävissä ilman erillisiä tallennusten merkitsemisiä tai lähetysaikatauluja!

    Jos sitten taas kritisoidaan Katsomoa vuorostaan. MTV on todellakin ymmärtänyt, että IPTV tarkoittaa vain kännyköitä, tabletteja ja muita pieniruutuisia katseluvälineitä. Katsomon mobiiliversion bittivirta on täysin ala-arvoinen katsottuna jopa alle 10 tuuman iPadista, puhumattakaan että sisältö siirretään Airplaylla televisioruudulle. Jopa tietokoneille tarkoitettu selainversio on rajattu muistaakseni jonnekin megabitin tai parin bittivirtaan, joka ei vastaa varmaan kenenkään mielikuvaa televisiolähetyksestä.

    Itse en keksi mitään muita syitä näin heikkoon kuvaan (nykypäivän nopeat laajakaistat huomioiden) kuin keinotekoinen omien kanavapakettien suosiminen. Miksi kukaan haluaisi ostaa ohjelmansa paketoituna itselle turhan harmaan massan sekaan, jos vaihtoehtona olisi järkevästi hinnoiteltu ohjelmakohtainen paketointi toimitettuna HD-laadulla?

    Maxivision hoitaa meidän kodissa maksuttomien ohjelmien tallennuksen ohjelmakohtaisilla säännöillä. Ostaisin mielelläni MTV:n tarjoamaa sisältöä joko videopalvelun tarjoajaltani tai Katsomosta jos saisin katsoa ohjelmani kunnollisella kuvalla ja silloin kun haluan. Nykyisessä tilanteessa ainoa linkkini MTV:n tarjontaan on Formula 1. Kaiken muun sisällön tulen hankkimaan Viaplaysta, HBO:lta tai Netflxistä. Tuleva syksy näyttää mielenkiintoiselta!

    =)juha

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+