Yle Areenasta katsottiin yli 10 miljoonaa ohjelmaa elokuussa

18.9.2012    

Yle AreenaYle on julkaissut tietoja Yle Areena nettitelevision käytöstä. Tilastojen mukaan Yle Areenasta katseltiin ja kuunneltiin yli 10 miljoonaa ohjelmaa elokuun aikana. Areenaa käytetään selvästi eniten tietokoneilla, sillä noin 98 prosenttia kaikesta Areenan käytöstä suoritetaan tietokoneella.

Yle Areenan sisältöä voidaan katsella tietokoneen lisäksi myös mobiililaitteilla ja joissain televisioissa toimivalla sovelluksella. Areenan kokonaiskäytöstä vain 0,4 prosenttia tapahtui älypuhelimilla ja 0,55 prosenttia tableteilla. Joissain älytelevisioissa toimiva sovellus keräsi yhden prosentin katseluosuuden.

Yle Areenasta katsottiin elokuun aikana eniten draamaa, jota seurasivat asiaohjelmat, urheilu, lastenohjelmat sekä uutiset. Areenan suosituin katseluaika on klo 19 – 23. Tilastoista ei selviä moniko käynnistetyistä ohjelmista katsottiin loppuun saakka.


Lähde: Yle

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+