Elisan konesalissa toimineen topsiten ylläpitäjät joutuvat maksamaan pienet korvaukset

30.10.2012    

PiratismiEspoon käräjäoikeus on tänään tuominnut Elisan konesalissa toimineen topsiten ylläpitäjiä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomitut joutuvat myös maksamaan korvauksia tekijänoikeuksien haltijoille noin 2000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 6800 euroa. Alun perin tekijänoikeuksien haltijat vaativat korvauksia 70 000 euron arvosta, mutta todisteiden puuttumisen vuoksi tuomitut selvisivät paljon pienemmillä korvauksilla.

Topsiten ylläpidosta oli syytettynä neljä henkilöä, joista kolme tuomittiin tekijänoikeusrikoksesta 4-6 kk ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja yksi avunannosta tekijänoikeusrikokseen 60 päiväsakkoon.

Topsiten palvelimet oli yhdistetty internetiin nopealla valokuituyhteydellä ja palvelinta piiloteltiin Elisan konesalissa. Topsite on piraattimaailman huipulla toimiva nopea palvelin, jonne elokuvia, tv-sarjoja, musiikkia ja pelejä kopioivat ryhmät kopioivat tuotoksensa ensimmäisenä. Julkaisuryhmien ja topsitejen toiminta on erittäin salaista ja niitä arvoidaan olevan maailmassa muutama sata. Normaalit laitonta materiaalia lataavat käyttäjät eivät koskaan käytä topsitejä, sillä laiton materiaali siirretään huipulta normaalien kuluttajien saataville esimerkiksi Pirate Bay -palveluun.


Lähde: TTVK

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+