HBO Nordicin aloitus viivästyy – Lue ohjeet miten saat ensimmäisen kuukauden ilmaiseksi!

29.10.2012    

HBOElokuva- ja sarjapalvelu HBO Nordicin piti aloittaa toimintansa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa noin lokakuun puolivälissä. Palvelun aloitusta on kuitenkin päätetty siirtää hieman myöhemmäksi. HBO Nordicin uutta käynnistymispäivää ei ole kuitenkaan ilmoitettu, eikä myöskään viivästymisen syytä.

”Aloituksen viivästyminen ei johdu vain yhdestä syystä, vaan haluamme täyttää kaikki odotukset”, sanoo HBO Nordicin johtaja Hervé Payan.

HBO Nordic video-on-demand -palvelu sekä HBO Nordic -televisiokanava tulevat maksamaan yhdessä 9,95 euroa kuukaudessa. Palvelun kautta voidaan seurata HBO:n uusia ja vanhoja sarjoja, kuten esimerkiksi Game of Thrones ja Boardwalk Empire. Sarjojen jaksot tulevat katsottavaksi suomessa viimeistään 24-tuntia jakson Yhdysvaltojen ensiesityksen jälkeen. HBO Nordic tulee tarjoamaan myös muiden tuotantoyhtiöiden sisältöä, sillä omien sarjojensa lisäksi palvelu tulee tarjoamaan katsottavaksi monia elokuvia Hollywoodista, kansainvälisiltä suurilta studioilta, paikallisilta jakelijoilta ja riippumattomilta tuottajilta.

Kaikkien HBO Nordicista kiinnostuneiden kannattaa käydä pikimmiten tilaamassa palvelun uutiskirje, sillä kaikki kirjeen tässä kuussa tilanneet saavat palvelun ensimmäisen kuukauden ilmaiseksi.

HBO Nordicin ja edellisviikolla käynnistyneen kilpailevan Netflixin vertailun voit lukea täältä ja Netflixin ensimmäisiä käyttökokemuksia löytyy täältä.


Lähde: Reuters

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+