TTVK tylynä: ”Maksa 600 euroa ja pysy vaiti”

21.11.2012    

MusiikkiHelsinkiläismies kertoo Facebookissa tarinan siitä, miten lapsen musiikinetsintä sai Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) vaatimaan 600 euron korvauksia ja vaitiolosopimuksen allekirjoitusta.

Miehen mukaan hän oli näyttänyt noin vuosi sitten yhdeksänvuotiaalle tyttärelleen muutaman hakukoneen, joiden kautta lapsi voisi käydä koekuuntelemassa Chisun uuden albumin kappaleita ennen CD:n ostoa. Myöhemmin tytär oli kertonut löytäneensä kappaleiden nimiä ja joitain kappaleita oli ”ladattukin”. Tytär ei ollut kuitenkaan saanut yhtään kappaletta kuunneltua ja ladatut kappaleetkin olivat näyttäneet vain virheilmoituksia. Isä oli tämän jälkeen käynyt ostamassa Chisun albumin tyttärelleen kaupasta.

Viime keväänä isä oli saanut sähköpostia asianajajalta, joka oli vaatinut laittomasti jaetusta äänitallenteesta 600 euroa. Asianajaja oli kaiken lisäksi vaatinut isää allekirjoittamaan vaitiolosopimuksen, jonka mukaan asiasta tai korvauksesta ei saisi kertoa mitään kenellekään. Isä ei suostunut maksamaan, joten nyt vuosi tapahtumien jälkeen poliisit kävivät takavarikoimassa tyttären tietokoneen tutkimuksia varten ja isä odottaa kutsua oikeuteen.

Perheenisä uskoo TTVK:n käyttäneen Chisun albumia ansana, jolla on tarkoituksella yritetty etsiä musiikkia laittomasti lataavia henkilöitä. TTVK:n toimitusjohtaja Antti Kotilainen on kuitenkin kiistänyt perheenisän väitteet.

”Chisun albumia ei ole käytetty houkuttimena. Se ei olisi eettisesti eikä laillisestikaan oikein”, sanoi Kotilainen YleX:lle.

TTVK sai tammikuussa luvan selvittää Chisun Kun valaistun albumia BitTorrent-verkoissa jakaneiden henkilöiden henkilöllisyyden ja juttu näyttää nyt siirtyneen seuraavalle tasolle. Kuinkahan moni on maksanut korvaukset ja allekirjoittanut vaitiolosopimuksen?

Kommentit

3 kommenttia

  1. AK kirjoitti 21.11.2012 kello 17:12

    Myös duunikaverille tuli TTVKlta yhteydenotto. Jälkikäteen sitä harmitti ainoastaan se ettei se ollut heti aluksi haistattanut pitkiä koko lafkalle. Poliisien tutkinnan jälkeen joutuivat myöntämään että olivat väärässä.

    Sitäpaitsi, eikö tuossa täyty jo kiristyksen tunnusmerkistö? Joku roti nyt tohon touhuun.

  2. Uskomatonta touhua kirjoitti 21.11.2012 kello 18:54

    Uskomatonta touhua. Jos ajatellaan että otetaan tuosta 600 eurosta ”työtunnit ja lakimiesten palkkiot” pois, niin jääköhän siitä edes 200 euron ”tekijänoikeusrikosta”. Kyseessä on paremminkin tekijänoikeusrikkomus, ei noin pienen teon tietenkään pitäisi oikeuttaa kotietsintään.

    Kotilainen ei osaa tarkalleen kertoa, miksi korvaussumma on juuri 600 euroa.
    – Ei mulla ole mitään exceliä siitä antaa. Se on työtunteja. Kaikkeen menee tietty määrä työntunteja ja lakimiehet niitä hoitaa.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112116355958_uu.shtml

  3. Uskomatonta touhua kirjoitti 21.11.2012 kello 19:01

    Uskomatonta touhua. Jos ajatellaan että otetaan tuosta 600 eurosta ”työtunnit ja lakimiesten palkkiot” pois, niin jääköhän siitä edes 200 euron ”tekijänoikeusrikosta”. Kyseessä on paremminkin tekijänoikeusrikkomus, ei noin pienen teon tietenkään pitäisi oikeuttaa kotietsintään. Kotirauha on perusoikeus!

    Kotilainen ei osaa tarkalleen kertoa, miksi korvaussumma on juuri 600 euroa.
    – Ei mulla ole mitään exceliä siitä antaa. Se on työtunteja. Kaikkeen menee tietty määrä työntunteja ja lakimiehet niitä hoitaa.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112116355958_uu.shtml

    Arvelen että todisteet on kotietsinnän yhteydessä hankittu perustuslain vastaisesti, eikä niiden siten pitäisi kelvat todisteeksi. Katso
    KKO:2007:58
    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2007/20070058?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=Bandidos

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+