YouTubesta oma versio Suomeen – MTV3 lyttää senkin

5.2.2013    

YouTubeYouTube on avannut suomalaisille oman YouTube.fi-sivuston, jonka kautta on helpompi löytää suomalaisten tekemiä ja meitä kiinnostavia videoita. Suomalaiset mainostajat saavat mainoksiaan paremmin esille uudessa palvelussa ja siten suomalaisten videoiden tekijöiden videoissa olevista mainoksista saamat tulot voivat nosta huomattavasti.

MTV3:n kaupallinen johtaja Stinde Mäkinen uskoo yhtiön omaan Katsomo.fi -videopalveluun ja lyttää YouTuben suomiversion. ”Youtube on vain snack-kulttuuria, me tarjoamme laatusisältöä”, sanoo Mäkinen.

MTV Media on kuitenkin perustanut YouTubeen oman Katsomo-kanavan.  ”Haluamme näyttää sisältöjämme kaikissa niissä kanavissa joissa katsojammekin liikkuvat ja YouTube tarjoaa meille hyvän väylän tavoittaa entistä laajempia kohderyhmiä. Katsomo-kanavaltamme kävijät voivat katsoa muun muassa uutuussarjojen trailereita, YouTubeen erikseen valittuja sisältöjä sekä klippejä ja hauskoja pätkiä MTV MEDIAn suosikkisarjoista”, sanoo MTV MEDIAn verkkojohtaja Henrik Laine.

Laineen puheet saavat kuitenkin uuden näkökulman, kun katsoo Katsomo-kanavan sisältöä. YouTubessa olevassa Katsomo-kanavassa on tällä hetkellä vain parikymmentä videoklippiä ja näistäkin vain pari on lisätty palveluun tänä vuonna.

MTV3 on ennenkin lytännyt puheillaan kilpailijoita. Esimerkiksi MTV Median toimitusjohtaja Heikki Rotko kertoi viime syksynä, ettei yhtiö tule antamaan Netflixille yhtään sympatiapistettä. Rotko lupasi myös potkia Netflixiä munille niin paljon kuin mahdollista.

MTV3 ei tunnu edes tietävän millainen palvelu Netflix on. ”Toki Netflix on kansainvälinen ja varteenotettava toimija. Pääasiassa se toimii kuitenkin pienellä ruudulla esimerkiksi tabletilla, enkä koe siitä välitöntä uhkaa”, sanoi MTV Median internet- ja kuluttajaliiketoiminnan johtaja Jorma Härkönen elokuussa.

Kommentit

4 kommenttia

  1. Hese kirjoitti 5.2.2013 kello 18:03

    ”Youtube on vain snack-kulttuuria, me tarjoamme laatusisältöä”, sanoo Mäkinen.”

    Laatusisältöä roskakanavalta? Kiitos päivän nauruista.

  2. Tonza kirjoitti 5.2.2013 kello 19:23

    ”Toki Netflix on kansainvälinen ja varteenotettava toimija. Pääasiassa se toimii kuitenkin pienellä ruudulla esimerkiksi tabletilla, enkä koe siitä välitöntä uhkaa” Voihan Netflixiä katsoa isoltakin näytöltä, kuten esim. Playstationin kautta. Ohjelmatarjonta siellä on sentään hd laatuista, toisin kuin MTV3:lla.

  3. nimetön. kirjoitti 6.2.2013 kello 1:04

    Sanat MTV3 ja laatusisältö ei kyllä mahdu samaan lauseeseen! Eli olen samaa mieltä Hesen kanssa. Lisäksi tuo jatkuva vähättely on naurettavaa ja ristiriitaistakin, etenkin kun Maikkari itse kuitenkin on avannut oman Youtube-kanavansa eikä sieltä kuitenkaan voi katsoa muuta kuin trailereita ja lyhyitä pätkiä.

  4. tytsä kirjoitti 6.2.2013 kello 15:17

    Ei ole kyllä tämä Mäkinen ollenkaan ajanhermolla, jos tosissaan väittää, että Youtube on vaan snack-kulttuuria.. Sen kyllä huomaa MTV kolmosen ”laatu”sisällöstäkin..

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+