Televisio tulee nettiin vauhdilla – taas uusi palvelu avattu Suomeen

27.3.2013    

URHOtvNetflic, HBO Nordic ja Viaplay aloittivat viime vuonna videopalveluiden tuomisen Suomeen. Viime viikolla Maikkari avasi oman Filmnet-palvelunsa ja Nelonen on tuomassa piakkoin oman Ruutu Viihde -palvelun markkinoille. Nyt myös URHOtv on avannut oman videopalvelunsa.

URHOtv:n videopalveluun on paketoitu mukaan URHOtv:n urheilua, HBO Nordicin tarjonta sekä seitsemän FOXin televisiokanavaa. Urheilutarjonnasta mukana on URHOtv:n televisiossa esittämät ohjelmat, muttei URHO Play -videopalvelun sisältöä. Palvelussa esitetään noin 300 suoraa urheilulähetystä vuodessa ja mukana ovat muun muassa jääkiekon SM-liigan, jalkapallon Veikkausliigan, Korisliigan sekä lentopallon Mestaruusliigan otteluita.

HBO Nordicista URHOtv:n palvelu tuo tarjolle kaikki HBO Nordicin omassa palvelussa olevat ohjelmat, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että Game of Thronesin ja muiden sarjojen jaksot esitetään suomeksi tekstitettyinä alle vuorokauden sisällä Yhdysvaltain ensiesityksestä. Sarjoista on tarjolla kaikki aiemmat kaudet sekä meneillä olevan kauden kaikki jaksot. HBO:n huippusarjojen lisäksi tarjolla on myös elokuvia.

FOXin tarjonnasta on tällä hetkellä tarjolla kanavat National Geographic, Nat Geo WILD, Fuel TV ja Baby TV. Myöhemmin palveluun lisätään vielä kanavat Fox Business, Fox News ja History. Kanavissa ei ilmeisesti ole vielä suomenkielistä tekstitystä, mutta National Geographic ja History luvataan tekstittää myöhemmin suomeksi.

URHOtv:n palvelun parhaan laadun kerrotaan vaativan vähintään kahden megan nettiyhteyden käyttöä. Palvelun hinta on 19,95 euroa kuukaudessa ja palveluun täytyy sitoutua kuudeksi kuukaudeksi. Puolen vuoden käytön voi myös maksaa kerralla, jolloin hinta on 98 euroa.

URHOtv:n URHOtv/HBO/FOX -palvelu toimii tällä hetkellä vain Windows- ja Mac-tietokoneilla, kertoo Markkinointi&Mainonta. Myöhemmin palvelua voidaan käyttää myös muilla laitteilla.


Lähde: Markkinointi&Mainonta

Kommentit

5 kommenttia

  1. pekk kirjoitti 27.3.2013 kello 8:50

    niin kauan kun sopimuksissa ei ole sanktioita pätkivästä lähetyksestä, ovat nämä nettiteeveet aivan käyttökelvottomia-

    kivijalkavuokraamot voivat paremmin kuin koskaan nyt, kun verkon kautta vuokrattavat ovat rasittavan käyttökelvottomia.

  2. jhu kirjoitti 27.3.2013 kello 9:13

    Niin kauan kun päätelaitevalikoima rajoittuu vain kotitietokoneisiin, tällaiset palvelut jäävät marginaaliin. Olohuoneen ykköstelevisioon liitetyt tietokoneet voidaan laskea ennemmin sadoissa kuin tuhansissa ja 20 euroa kuussa palvelusta jota voi tiirata työhuoneessa ei varmaan montaa asiakasta houkuttele.

    Keskeinen tekijä palvelun menestymiseen on laaja päätelaitetuki. Tämä tarkoittaa PS3:a, Xboxia, smart-televisiota ja mediatoistimia.

  3. trnm kirjoitti 27.3.2013 kello 9:38

    ”Keskeinen tekijä palvelun menestymiseen on laaja päätelaitetuki”

    No ihan ensiksi pitäisi saada homma toimimaan edes noilla kotitietokoneilla, sitten kun palvelu ylipäätään toimii, voidaan miettiä laitteiden tukia 🙂

  4. lichi kirjoitti 27.3.2013 kello 14:21

    Jhu tarkoitit varmaan sadoissa tuhansissa? Eihän toi vaadi muuta kun parinkympin piuhan väliin. No jotkut ovat idiootteja ja maksavat ennemmin 500€ enemmän telkusta.

  5. Eki kirjoitti 27.3.2013 kello 16:37

    Tietokone ”parin kympin piuhalla” televisioon ei suinkaan ole sama asia, kuin televisio, jossa pyörii palvelun oma sovellus. Ensimäisenä erona tulee läppärin humina. Toisena se, että näytön resoluutio ei ole lähelläkään samaa tietokeella (omallani) ja full-HD televisiolla. Kolmeantena vaikkapa se, että tietokone ei tottele kaukosäädintä. No, jotkut ovat ”idiootteja” eivätkä ymmärrä mistä tarinoivat.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+