Uusi BitTorrent ennätys hittisarjan jakamisessa

12.6.2013    

HBOHBO:n hittisarja Game of Thronesin kolmas tuotantokausi päättyi viime suununtaina ja saman tien jaksoa ladattiin ennätysmäärä torrent-tiedostona. Yhden vuorokauden aikana yli miljoona henkilöä latasi tuotantokauden päätösjakson ja yli 170 000 henkilöä jakoi samaa tiedostoa yhtä aikaa. Samaan aikaan jaksoa ladattiin tietenkin myös muiden trackerien kautta monina eri tiedostoina.

Game of Thronesin ohjaaja on tosin kertonut, ettei piratismi ole pelkästään huono asia. Piratismi lisää sarjan suosiota ja saa useammat henkilöt kiinnostumaan siitä. Suosion myötä sarjasta keskustellaan ja kirjoitetaan enemmän, joka taasen saa useammat henkilöt tilaamaan HBO:n maksupalvelun.

Game of Thronesin ensimmäinen tuotantokausi oli vuonna 2011 toiseksi eniten torrentteina ladattu sarja heti Dexterin jälkeen. Viime vuonna sarja oli jo eniten ladattu sarja ja tänä vuonna se taitaa pitää paikkansa ladatuimpien sarjojen listalla. Esimerkiksi viime vuonna sen suosituinta jaksoa ladattiin pelkästään torrent-tekniikalla noin 4,3 miljoonaa kertaa.

Game of Thronesin neljäs tuotantokausi esitetään ensi vuonna.


Lähde: TorrentFreak

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+


  • Fatal error: Allowed memory size of 268435456 bytes exhausted (tried to allocate 3995311 bytes) in /home/np47211/domains/digilelut.fi/public_html/wp-includes/functions.php on line 435