Googlen uusi Spotifyn kilpailija saapui Eurooppaan

11.8.2013    

MusiikkiGoogle avasi Play Music All Access -musiikkipalvelun toukokuussa Yhdysvalloissa ja nyt palvelu on rantautununt myös Eurooppaan. Googlen musiikkipalvelu on nyt käytettävissä Yhdysvaltojen lisäksi Belgiassa, Britanniassa, Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Portugalissa, Ranskassa sekä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Google Play Music All Access on Spotifyn kaltainen palvelu, millä voidaan kuunnella kaikkea palvelusta löytyvää musiikkia kuukausimaksua vastaan. Palveluun voidaan myös lisätä 20 000 omaa musiikkikappaletta, joten palvelusta mahdollisesti puuttuvat kappaleet voidaan lisätä helposti esimerkiksi omilta CD-levyiltä.

Googlen musiikkipalvelun kuukausimaksu on 7,99 euroa kuukaudessa, jos palvelun hankkii ennen syyskuun 15. päivää. Tämän jälkeen palvelun hankkivat joutuvat maksamaan siitä 9,99 euroa kuukaudessa. Tällä hetkellä palvelua voidaan käyttää tietokoneen selaimella sekä Android-laitteilla. Myöhemmin palvelua pääsee käyttämään myös iOS-laitteilla.

Vielä ei ole tiedossa milloin Google Play Music All Access saapuu Suomeen.


Lähde: Android Police

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+


  • Fatal error: Allowed memory size of 268435456 bytes exhausted (tried to allocate 4090794 bytes) in /home/np47211/domains/digilelut.fi/public_html/wp-includes/functions.php on line 435