HBO:n videopalvelun ongelmat tekivät katsojista piraatteja

9.4.2014    

PiratismiErittäin suositun Game of Thronesin neljännen kauden käynnistyminen sai katsojat käyttämään HBO:n Go videopalvelua. HBO ei kuitenkaan ollut varautunut katsojamääriin, joten sen video-on-demand -palvelu kaatui, eikä sitä voinut käyttää moneen tuntiin.

Game of Thronesin neloskauden avausjaksoa ladattiin yli miljoona kertaa ensimmäisen 12 tunnin aikana ja yli 300 000 henkilöä jakoi jaksoa samaan aikaan. Game of Thronesia on aikaisemminkin ladattu ennätysmääriä BitTorrentin kautta, mutta HBO Go:n kaatuminen lisäsi varmastikin laittomia latauksia tänä vuonna.

Game of Thrones oli viime vuoden ladatuin sarja ja sen suosituinta jaksoa ladattiin BitTorrentin kautta noin kuusi miljoonaa kertaa. Viime kesänä esitettyä kolmoskauden päätösjaksoa ladattiin yli miljoona kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana ja yli 170 000 henkilöä jakoi sitä samaan aikaan.


Lähde: TorrentFreak

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+