TVkaista ja käyttäjät eivät välitä TTVK:n valituksista

3.4.2014    

TVkaistaTekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ry:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen ei voi tehdä mitään uudessa osoitteessa auenneelle TVkaistalle tai sen käyttäjille. TVkaistan käyttäjien kannalta palvelun käyttäminen ei ole mikään ongelma, kunhan tallenteita ei kopioi omalle koneelle. Lain mukaan käyttäjät voivat katsella videoita streamaamalla laittomien nettipalveluiden kautta. Katselu on laillista myös silloin, kun käyttäjä maksaa palvelusta.

”Kaikkihan näkevät, mitä tässä tapahtuu. Toimintaa jatketaan ja rahat menevät johonkin ulkomaille. Kukaan ei tiedä kuka tai ketkä toimintaa pyörittävät. Kuluttajalle se näyttää ihan hyvältä, mutta kyllä siinä harmaata taloutta tuetaan”, sanoo Kotilainen.

Onkohan TTVK:ssa mietitty miksi käyttäjät ovat valmiita maksamaan laitonta palvelua pyörittävälle taholle? Eivät ole tainneet TTVK:ssa ymmärtää, että käyttäjät haluavat toimivia ja hyviä palveluita, eivätkä esimerkiksi uuden lakiehdotuksen mukaisia ’mainoksia ei voi kelata’ -rajoituksia.

Facebookissa yksi palvelun käyttäjä kiteyttää käyttäjien tuntemuksia hyvin samomalla ”Tässä on vähän sellainen tunnelma, että puolustamme isänmaatamme”.


Lähde: Tietoviikko

Kommentit

3 kommenttia

  1. stisse kirjoitti 3.4.2014 kello 11:35

    Jokainen suomalainen on maksanut tekijänoikeusmaksut YLE-veron nimissä. On se kumma että palvelua ei saa käyttää vaikka on jo kertaalleen siitä maksanut.

  2. Digilelujen Jani kirjoitti 3.4.2014 kello 12:34

    TVkaistsssa on paljon muitakin kanavia kuin Ylen kanavat. Yle ei ole myöskään maksanut oikeudenhaltijoille verkkotallennuksesta, minkä vuoksi TVkaista (tai mikään muukaan verkkotallennuspalvelu) ei saisi antaa käyttäjiensä tallentaa ohjelmia verkkoon.

  3. ihme touhua kirjoitti 3.4.2014 kello 16:17

    Ei Janin mainitsemissa muissa kanavissa ole mainoiksia leikattu pois joten en näe mitään ongelmaa. Kyseinen verkkotallennukseen liittyvä laki on mielestäni ainakin oman maalaisjärkeni ja oikeuskäsitykseni vastanen ”porsaanreikä”, jonka avulla TTVK ry on ajanut TVkaistan harmaalle puolelle. Pidän palvelua seuraavana kehityksen asteena tallentavasta digiboxista.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+