Kiinnostaako HD-kanavat, älä valitse Maxivisionia

11.1.2015    

MaxivisionMaxivision lupasi ennen talvea, että kaikkien kotimaisten HD-kanavien tallennus olisi mahdollista joulukuussa tehtävien uudistusten jälkeen. Heti uudistusten jälkeen kuitenkin selvisi, ettei Ylen tai Nelosen HD -kanavien tallennus kuitenkaan onnistu.

Nyt Maxivision on kertonut, ettei minkään teräväpiirtokanavan tallennus onnistu. Maxivisionin uudistus heikensi palvelua muutenkin todella paljon. Heikennyksistä voi lukea lisää aiemmin kirjoittamastamme artikkelista.

Kommentit

Yksi kommentti

  1. Petetty asiakas kirjoitti 14.1.2015 kello 20:30

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Petos

    ”1 § Petos[1]

    Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+