Videopalvelu Voddler lopetti toimintansa

26.3.2015    

VoddlerVideopalvelu Voddler aloitti toimintansa vuonna 2009 ja Suomeen se saapui vuonna 2010. Aluksi palvelun käyttäjäksi pääsi vain kutsun avulla ja Digilelutkin jakoi lukijoilleen muutamia kutsuja. Nyt Voddler on kuitenkin lopettanut kuluttajille suunnatun videopalvelunsa ja yhtiö keskittyy tästä lähtien tarjoamaan alustaansa muiden videopalveluiden käyttöön.

Aluksi yhtiö tarjosi käyttäjilleen elokuvia mainosrahoitteisesti ilmaiseksi ja myöhemmin lisätarjontaan pääsi käsiksi kuukausimaksulla tai maksamalla kertamaksun elokuvan katselusta. Vuonna 2010 Elisa osti noin 10 prosentin osuuden Voddlerista ja myös muun muassa Nokia on sijoittanut yhtiöön.


Lähde: Tivi

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+