Netflix testaa mainoksia

2.6.2015    

NetflixNetflix on kertonut näyttävänsä testimielessä mainoksia joillekin käyttäjilleen. Netflixin mainoksien pituudet vaihtelevat ja osan voi ohittaa kelaamalla ja toisia ei. Mainoksia esitetään ennen ohjelmia ja niiden jälkeen.

Netflixin testimainoksissa esitellään tällä hetkellä vain Netflixin tarjontaa. Netflixiltä kerrotaan myös, ettei heillä ole suunnitelmia aloittaa ulkopuolisien tuotteiden tai palveluiden mainsotusta.

Netflixillä on yli 60 miljoonaa kansainvälistä asiakasta, joista yli 40 miljoonaa on Yhdysvalloissa. Palvelun kaistankäyttö kasvaa kohisten, sillä sen kautta kulkee prime time -aikoina jo lähes 37 prosenttia Yhdysvaltain kaikesta kuluttajille suuntautuvasta nettiliikenteestä.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+