Piraatit riehakkaina – hittisarjan jaksoa ladattiin ennätysvauhtia

17.6.2015    

PiratismiGame of Thrones on sarja, jonka jaksoja on aina ladattu paljon laittomasti, eikä viidennen kauden päätösjakso ole poikkeus. Sunnuntaina esitettyä jaksoa ladattiin laittomasti torrent-verkkojen kautta 1,5 miljoonaa kertaa ensimmäisten kahdeksan tunnin aikana.

Mitään televisio-ohjelmaa tai elokuvaa ei ole koskaan ladattu yhtä paljon näin lyhyessä ajassa ja viime vuoden päätösjaksokin keräsi näin paljon latauksia vasta 12 tunnin kuluttua. TorrentFreak arvioi viidennen kauden päätösjakson latausten nousevan yli kymmeneen miljoonaan lähipäivien aikana.

Eniten latauksia on kerännyt heikompilaatuinen 480p-resoluution versio, jota seuraavat 720p- sekä 1080p-versiot. Demonoidilta saatujen tietojen mukaan yhtä ja samaa versiota jakoi samaan aikaan 258 131 henkilöä.


Lähde: TorrentFreak

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+