MPAA ja YTS/YIFY sopivat oikeusriitansa

6.11.2015    

PiratismiPiraattielokuvien suuri julkaisuryhmä YIFY lopetti toimintansa kaksi ja puoli viikkoa sitten sulkien samalla suositun YTS.to sivustonsa. Pari päivää sitten selvisi, että lopetuksen syynä oli yhdysvaltalainen elokuvateollisuuden etujärjestö MPAA, joka haastoi YTS.to sivustoa pyörittäneen henkilön oikeuteen Uudessa-Seelannissa.

YTS.to:n ylläpitäjänä toimineelta henkilöltä vaadittiin alun perin miljoonakorvauksia, mutta yllättäen MPAA onkin nyt sopinut oikeustapauksen. Aiemmin MPAA on pyrkinyt välittämään piraateille viestiä toiminnan kannattamattomuudesta suurien korvauksien muodossa, mutta tällä kertaa MPAA ei hehkuttanutkaan saamiansa suuria korvauksia.

On mahdollista, että YTS.to:n ylläpitäjä joutuu maksamaan joitain korvauksia, mutta TorrentFreakin spekuloinnin mukaan hänellä saattaa olla paljon arvokasta tietoa, jonka hän on päätynyt jakamaan MPAA:n kanssa saaden korvausten määrää pienennettyä. Toinen mahdollisuus pikaiseen sopimiseen saattaa olla se, ettei MPAA halunnut aloittaa toistakin suurta oikeuskäsittelyä Megauploadin lisäksi Uudessa-Seelannissa.


Lähde: TorrentFreak

Kommentit

Yksi kommentti

  1. Ankka ankka kirjoitti 6.11.2015 kello 10:57

    yify.tv toimii edelleen

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+