Pirate Bayn perustaja vaatii Helsingissä annetun tuomionsa kumoamista

25.8.2016    

The Pirate BayHelsingin käräjäoikeus tuomitsi Pirate Bayn perustajiin kuuluvan Peter Sunden kesäkuussa maksamaan levy-yhtiöille 350 000 euron korvaukset korkoineen sekä vastapuolen oikeudenkäyntikuluja yli 50 000 euroa.

Sunden mukaan hän ei kuitenkaan ollut saanut mitään tietoa oikeudenkäynnistä ja tuomiostakin hän kuuli median kautta. Levy-yhtiöiden kanteen ja käräjäoikeuden päätöksen mukaan Sunde oli vastuussa Pirate Bayn kautta tapahtuvista tekijänoikeuksien loukkauksista, vaikka kappaleet on jaettu palveluun muiden henkilöiden toimesta ja osaa niistä oli jaettu vasta paljon sen jälkeen, kun Sunde lopetti toimintansa Pirate Bayn parissa.

Sundelle määrättiin myös miljoonan euron uhkasakko, jos kanteessa mukana olleita kappaleita ei poisteta Pirate Baystä. Sundella ei kuitenkaan ole mahdollisuutta poistaa kappaleita palvelusta, koska hän ei ole toiminut enää vuosiin Pirate Bayn ylläpidossa. Muiden henkilöiden jakamien kappaleiden poistaminen torrent-palvelusta onnistuu myöskin vain, jos joka ikinen kappaleita jakava henkilö lopettaa niiden jakamisen.

Nyt Sunde vaatii Helsingin käräjäoikeuden määräämän tuomion kumoamista ja uusintakäsittelyä. Lisäksi hän vaatii levy-yhtiöitä maksamaan oikeudenkäyntikulunsa. Sunde perustelee päätöstään tapahtuneella prosessivirheellä, sillä hän ei ollut saanut tietoa oikeudenkäynnistä. Hänen mukaansa levy-yhtiöt eivät myöskään esitä näyttöä hänen osallisuudestaan kappaleiden saattamiseksi ladattavaksi.

Levy-yhtiöt tulevat vastaamaan Sunden vaatimuksiin syyskuun loppupuolella, minkä jälkeen käräjäoikeus päättää asian mahdollisesta uusintakäsittelystä.


Lähde: Digitoday

Kommentit

Yksi kommentti

  1. idiootit kirjoitti 13.9.2016 kello 15:48

    Ja näin vain suomessa. Voidaan siis tuomita poissaolevana. Mitään päätöksiä ei tietenkään tarvitse lähettää tuomitulle.

  • Seuraa Digileluja

    Facebook Twitter RSS Google+