Maksu- ja nettitelevisio kasvavat vauhdilla

2.2.2012 · 2 Kommenttia    

DigiTVMaksukanavien tilaajien määrä kasvoi viime vuonna 100 000 tilaajalla ja jo joka kolmas kotitalous katselee maksukanavia. Yhteensä maksukanavia katsovia talouksia on Suomessa jo lähes 700 000.

Myös nettitelevision katselun määrä kasvaa, sillä jo joka kuudennessa kotitaloudessa katsotaan kotimaisten tv-yhtiöiden nettitelevisioista kokonaisia ohjelmia viikottain. Puolessa kotitalouksista nettitelevisiosta katsellaan kokonaisia ohjelmia ainakin joskus.

Suomalaiset katselivat televisiota viime vuonna keskimäärin 2 tuntia 58 minuuttia päivittäin ja 90 prosenttia suomalaisista katselee televisiota viikottain. Ylen kanavat veivät suurimman osan katseluajasta, eli 44,4 prosenttia. MTV Oy:n kanavat saivat 30,3 prosenttia ja Nelonen Median kanavat 15 prosenttia katseluajasta.


Lähde: Finnpanel

Pirate Bay vaihtaa osoitettaan

1.2.2012 · 6 Kommenttia    

The Pirate BayYhdysvallat on ottanut viime aikoina haltuunsa joitain piraattisivustojen domainosoitteita ja luultavasti myös Pirate Bayn osoite on Yhdysvaltain viranomaisten kiikarissa. Keskeneräinen oikeustapaus palvelun entisiä ylläpitäjiä vastaan on ollut arvailuiden mukaan syynä siihen, ettei palvelun osoitetta ole vielä vallattu. Nyt oikeustapaus on saatu päätökseen, mikä voi saada viranomaiset ottamaan osoite haltuunsa.

Tämän vuoksi Pirate Bayn nykyiset ylläpitäjät päättivät vaihtaa palvelun osoitetta. Entinen thepiratebay.org muuttui tämän vuoksi thepiratebay.se:ksi, eivätkä yhdysvaltain viranomaiset voi enää kaapata osoitetta.

Pirate Bayn muutos ei kuitenkaan auta Elisan asiakkaita, sillä myös uusi osoite on Elisan estolistalla.


Lähde: TorrentFreak

Mikään ei enää auta, Pirate Bayn ylläpitäjät eivät saaneet valituslupaa

1.2.2012 · 1 Kommentti    

The Pirate BayPirate Bayn alkuperäiset ylläpitäjät tuomittiin vahingonkorvauksiin ja vankeuteen Ruotsin käräjäoikeuden toimesta vuonna 2009. Hovioikeusvalituksen ja -käsittelyn jälkeen Peter Sunde sai 8 kuukauden vankeustuomion, Fredrik Neij 10 kuukauden vankeustuomion ja Carl Lundström 4 kuukauden tuomion. Korvauksia he joutuvat maksamaan elokuva- ja musiikkialan yhtiöille 46 miljoonaa kruunua (noin 5,2 miljoonaa euroa).

Kolmikko yritti valittaa tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, mutta korkein oikeus ei myöntänyt heille valituslupaa. Kolmikko ei välttämättä kuitenkaan joudu vankilaan, sillä Ruotsin lain mukaan oikeus voi halutessaan vähentää vankeusrangaistuksen kestoa 12 kuukaudella, koska juttu on yli viisi vuotta vanha.

Peter Sunden ja Fredrik Neijn vankeuteen joutumista voi vaikeuttaa myös se, että he eivät enää asu Ruotsissa. Pirate Bayn alkuperäiseen ylläpitäjäjoukkoon kuului myös Gottfrid Svartholm, joka ei kuitenkaan saapunut aiempiin oikeuskäsittelyihin, jonka vuoksi hän onkin saanut vuoden vankeusrangaistuksen. Itse asiassa edes Svartholmin asianajajalla ei ole tietoa hänen nykyisestä sijainnista. Joidenkin tietojen mukaan Svartholm asustelisi nykyään Kambodzassa.

Pirate Bayn tämän hetkisistä ylläpitäjistä ei tunnu kenelläkään olevan varmuutta.


Lähde: TorrentFreak

Satelliittiasiakkaat saavat vihdoin Yle HD ja MTV3 HD -kanavat

1.2.2012 · Kommentoi    

Canal DigitalTeräväpiirtokanavat Yle HD ja MTV3 HD ovat löytyneet jo monta kuukautta kaikkien kaapelioperaattorien tarjonnasta sekä antennijakelusta. Satelliittien kautta näitä kanavia ei ole voinut kuitenkaan seurata Canal Digitalin eikä Viasatin kautta. Canal Digital lisää kuitenkin vihdoin Yle HD ja MTV3 HD -kanavat tarjontaansa maaliskuun 7. päivä.

Yle HD:n kautta voi seurata teräväpiirtona muun muassa HBO:n huippusarjoja Game of Thrones, Boardwalk Empire ja True Blood sekä kotimaisia Uusi päivä ja Tehdas -sarjoja. MTV3 HD:n kautta voi taasen katsella teräväpiirtona muun muassa sarjoja Biisikärpänen, Diili, Idols, Tanssii tähtien kanssa, Korkojen kera, Maajussille morsian, Salatut elämät, Helsingin herra sekä Terranova.



Lähde: Canal Digital

Tässäkö musiikkipiraattien tulevaisuus – 3D-tulostetut LP-levyt

1.2.2012 · Kommentoi    

MusiikkiMusiikkiteollisuus ajaa nettipiraatteja koko ajan ahtaammalle ja monet pelkäävätkin suuria korvausvaatimuksia tai jopa vankeusrangaistuksia. Pirate Bay lisäsi noin viikko sitten palveluunsa osion, josta voi ladata 3D-piirrustuksia kolmiulotteisia tavaroita tulostaville tulostimille.

Musiikkipiraatit voivatkin tulevaisuudessa ladata musiikkitiedoston sijaan LP-levyn piirrustukset ja tulostaa levyn kotona 3D-tulostimella. Esimerkkinä tästä on Jonathan Coultonin Still Alive -kappale, josta on nyt tulostettu Fisher-Pricen levysoittimella toimiva levy. Allaolevalta videolta voi helposti nähdä miltä tulevaisuus näyttää. Mahtaakohan levysoitinten kysyntä kasvaa tulevaisuudessa?

 

Seuraava sivu »