Digilelujen vuosi 2011 – suositumpi kuin koskaan
Digilelujen vuosi 2011 on kulunut hienoissa merkeissä ja sivulatauksia on ollut joinain kuukausina yli satatuhatta ja joinain hieman alle. Erityisesti huhti- ja kesäkuussa kävijämäärät pienenivät jonkin verran, koska olin Piilaaksossa parin kuukauden työkeikalla, enkä ehtinyt sinä aikana kirjoitella uutisia tavalliseen tahtiin.
Marraskuussa aloitimme yhteistyön Otavamediaan kuuluvan Dome.fi:n kanssa, jonka seurauksena uutisemme löytyvät myös Dome.fi:stä ja Plaza.fi:n uutislaatikosta. Yhteistyön tuloksena tulemme tekemään joulukuussa uuden ennätyksen, sillä sivulatauksia tulee luultavasti vähintään 160 000. Dome-yhteistyöstä huolimatta Digilelut toimii edelleen harrastuksena ylläpidettävänä itsenäisenä uutisblogina.
Digilelujen kävijämääriä ei kannata vielä vertailla mihinkään oikeisiin uutissivustoihin, mutta vertailua on kuitenkin mukava tehdä muutamiin blogin tyyppisiin sivustoihin. Esimerkiksi tällä viikolla Digilelujen sivuja on ladattu enemmän kuin suositun Hilavitkutin.comin sivuja. Blogilistan suosituimman blogin, Mungolife-tyyliblogin, sivulatauksiin on kuitenkin vielä 4,5-kertainen matka.
Voisin kuitenkin ottaa pari esimerkkiä oikeistakin uutissivustoista. Tietokone.fi:llä on Oindexin tilastojen mukaan 10-kertaa ja Digitodayllä 8-kertaa enemmän sivulatauksia viikossa, kuin Digileluilla. Aika hyvin pieneltä harrastuksena ylläpidettävältä uutisblogilta.
Selvästi suosituimpina uutisina tänä vuonna on ollut ilmaiseksi ja samalla laittomasti elokuvia tarjoaviin Nordic-tv:hen ja Fin-tv:hen liittyvät uutiset. Nordic-tv:n suosituinta uutista on ladattu vuoden aikana yli 96 000 kertaa ja Fin-tv:n suosituinta uutista yli 74 000 kertaa.
Digilelujen Elokuvat-sivu on hienosti neljänneksi suosituin sivumme yli 56 000 latauksella ja Uudet sarjat -sivu on kerännyt yli 15 000 sivulatausta. HD-kanavat -sivu on kerännyt yli 14 000 sivulatausta ja Jatkuvat sarjat -sivullakin on ollut lähes 8 000 sivulatausta.
Digilelujen hieman yli 2,5 vuoden olemassaolon aikana sivulatauksia on ollut yhteensä jo noin 1,6 miljoonaa. Kiitos kaikille Digilelujen lukijoille!
PS. Vastasitko jo oikeassa reunassa olevaan “mitä digileluja saitte joululahjaksi” -kyselyyn?
Digilelut löytyy nyt myös Google+:sta
Digilelujen uutisia on voinut aiemmin seurata tämän sivun lisäksi Facebookilla, Twitterillä ja RSS-feedin avulla. Digileluilla on nyt myös Google+ -sivu, josta voi seurata uutisiamme.
Digileluilla on tällä hetkellä Facebookissa 179 seuraajaa, Twitterissä 46 seuraajaa ja RSS-feedin kautta meitä seuraa keskimäärin 200-250 henkilöä päivittäin. Kaikki mahdolliset tavat seurata uutisiamme löytyvät Digilelujen oikeasta reunasta.
Digilelut pääsi miljoonakerhoon
Digilelut avattiin 17.4.2009 ja olemme nyt hieman yli kahden vuoden jälkeen keränneet vihdoin miljoona sivulatausta. Harrastuksena ylläpidettystä Digilelut-sivustosta löytyy yhteensä jo yli 1300 uutista, joista on kirjoitettu tänä vuonna noin 270. Ylläpidon parin kuukauden työkeikka Piilaaksoon vähensi jonkin verran uutisten kirjoittamista huhti-kesäkuussa.
Hitaan alun jälkeen Digilelujen uutisista on tullut yhä suositumpia ja nykyään parhaimpina kuukausina meidän sivuja ladataan yli 100 000 kertaa. Etusivulla on vierailtu tänä vuonna jo 75 000 kertaa ja kymmentä suosituinta uutista on luettu yhteensä yli 120 000 kertaa tänä vuonna. Kaikkien aikojen kävijäpiikki oli 20.6.2011, jolloin Digileluista ladattiin 11 685 sivua.
Digilelujen HD-kanavat, Elokuvat sekä Uudet sarjat ja Jatkuvat sarjat -palvelut ovat keränneet tänä vuonna jo yhteensä 32 000 sivulatausta.
Digilelujen uutisia voi lukea myös Facebookista, Twitteristä ja RSS-feedinä.
Onko sinulla ideoita Digilelujen kehittämiseksi?
Digilelut.fi on jo 1,5-vuotias
Digilelut.fi avattiin 1,5 vuotta sitten, jolloin lupasimme sivuston tarjoavan kaikki digitaalisen median toistoon liittyvät uutiset keskitetysti yhdestä paikasta. Lupasimme käsitellä aiheeseen liittyviin nettipalveluihin, tallentaviin digibokseihin, mediakeskuksiin, ohjelmistoihin, mobiililaitteisiin ja muihin vastaaviin liittyviä uutisia.
Puolentoista vuoden aikana Digilelut.fi on kerännyt yli 300 000 sivulatausta ja tällä hetkellä sivulatauksia tulee noin 900 päivittäin. Meillä on Facebookissa 29 fania, Twitterin kautta meitä seuraa 18 henkilöä ja RSS-syötteen kautta yli sata henkilöä.
Digilelujen uutisia voi seurata myös Facebookilla ja Twitterillä
Digilelujen uutisia voi seurata helposti myös Facebookilla, Twitterillä ja RSS-syötteillä.
Facebookin käyttäjät voivat myös tykätä uutisista ja Twitterin käyttäjät voivat retweetata uutisia. Tykkääminen ja retweettaus onnistuvat uutisten lopussa olevilla painikkeilla.



