Uusia videopalveluita tulossa Sonyltä ja Amazonilta

1.9.2010 · Aihe: Uutiset · Kommentoi    

SonySonyn huhutaan suunnittelevan palvelua, joka mahdollistaisi videoiden katselun ja musiikin kuuntelun erilaisilla päätelaitteilla. Aluksi palvelu tulisi PlayStation 3- sekä PSP-konsoleille ja myöhemmin Sonyn internetiin yhdistettyihin televisioihin, Blu-ray -soittimiin, Vaio-tietokoneisiin ja puhelimiin. Palvelun odotetaan avautuvan ensi vuonna.

Myös Amazonin huhutaan suunnitelevan kuukausimaksullista palvelua, jonka avulla voisi katsella elokuvia ja tv-sarjoja. Amazonin huhutaan käyvän neuvotteluja elokuvien ja sarjojen esittämisestä ainakin muun muassa NBC Universalin, Time Warnerin, News Corp.:n ja Viacomin kanssa. Amazonin palvelun videoita voisi katsella esimerkiksi tietokoneella, internetiin yhdistetyillä televisioilla, Blu-ray soittimilla ja XBox 360 -konsolilla.

Kerroimme viime viikolla, että myös Apple aikoo lisätä iTunesiin televisiosarjojen vuokrauspalvelun. Aluksi mukana on luultavasi Fox- ja ABC-kanavien sarjoja.

Koskahan tällaiset palvelut tulevat suomalaisten ulottuville?

YouTubeen lisätty satoja ilmaisia elokuvia – maksullisia tulossa

30.8.2010 · Aihe: Uutiset · Kommentoi    

YouTubeYouTube on lisännyt elokuva-osioonsa satoja elokuvia, joita voi katsella myös Suomesta. Palvelusta ei kuitenkaan löydy uusimpia elokuvia, vaan tarjolla on muun muassa Bollywood-elokuvia ja kulttiklassikoita.

YouTube myös neuvottelee Hollywoodin johtavien studioiden kanssa maksullisten elokuvien tuomiseksi palveluun maailmanlaajuisesti. Suoratoiston kautta katsottavien elokuvien hinnan on kaavailtu alkavan viidestä dollarista (noin 4 euroa) ja maksullisten videoiden odotetaan saapuvan markkinoille vuoden loppuun mennessä.

Viime viikolla (vko 34) eniten ladatut torrent-elokuvat

30.8.2010 · Aihe: Uutiset · Kommentoi    

ElokuvaViime viikolla eniten BitTorrentin kautta ladatut elokuvat löytyvät tältä listalta.

Listan on koonnut TorrentFreak.

1. The Expendables

2. Salt

3. Prince of Persia: The Sands of Time (Prince of Persia)

4. Grown Ups (Oikeesti aikuiset)

5. Sex and the City 2 (Sex and the City 2 – Sinkkuelämää 2)

6. Wild Target

7. The Other Guys

8. The Twilight Saga: Eclipse (Twilight – Epäilys)

9. Centurion

10. Toy Story 3

Viime viikolla (vko 33) eniten ladatut torrent-elokuvat

23.8.2010 · Aihe: Uutiset · Kommentoi    

ElokuvaViime viikolla eniten BitTorrentin kautta ladatut elokuvat löytyvät tältä listalta.

Listan on koonnut TorrentFreak.

1. Salt

2. Prince of Persia: The Sands of Time (Prince of Persia)

3. The Twilight Saga: Eclipse (Twilight – Epäilys)

4. Centurion

5. Sex and the City 2 (Sex and the City 2 – Sinkkuelämää 2)

6. The Expendables

7. Ong Bak 3

8. Toy Story 3

9. The Last Song

10. Date Night

Samsungin Blu-ray-soittimien päivitys estää elokuvien katselun

23.8.2010 · Aihe: Uutiset · Kommentoi    

SamsungSamsungin BD-Px600 -linjan Blu-ray-soittimiin tehty firmware-päivitys estää joillakin käyttäjillä Universal- ja Warner Bros. -studioiden elokuvien katselun. Esimerkiksi elokuvat Book of Eli, Sherlock Holmes ja Time Bandits eivät välttämättä toimi päivityksen jälkeen.

Samsung on lopettanut viallisen 2.09-päivityksen jakelun, mutta kaikki käyttäjät eivät ole pystyneet palauttamaan vanhempaa toimivaa 2.07-päivitystä laitteisiinsa. Jos vanhaa versiota ei voi palauttaa, saa elokuvat toimimaan vain odottamalla uutta toimivaa päivitystä.

Ongelman syy ei ole vielä selvillä, mutta luultavasti se liittyy elokuvissa käytettäviin kopiointisuojauksiin tai BD Live -ominaisuuksiin.

Seuraava sivu »