Monia Android-pohjaisia mediatoistimia tulossa
Beyonwiz on tuomassa Android-pohjaisen mediatoistimensa myyntiin piakkoin. Myös monet muut valmistajat muun muassa Kiinasta ja Taiwanista ovat valmistamassa Android-pohjaisia mediatoistimia ja muutama niistä esiteltiin viime viikolla CeBIT-messuilla.
Iderin mediatoistin perustuu Android 2.2:een ja siinä on valmiiksi asennettuna nettiselain ja muita sovelluksia. Iderin mediatoistin voi tulla myyntiin jo ensi kuussa ja sen tukkuhinta alkaa 60 dollarista (n. 43 euroa).
Mediatoistinten valmistajat lisäävät laitteisiinsa myös uusia ominaisuuksia. Iderin laitteessa on mielenkiintoinen Wii-tyylinen kauko-ohjain ja Zininwellin laitteessa on DVB-T -viritin.
Alla on Iderin mediatoistinta ja sen Wii-tyylistä kauko-ohjainta esittelevä video.
Beyonwizin WizOTT-mediatoisin tulee myös Australiaan
Beyonwizin Android-pohjainen WizOTT-mediatoistin on tulossa huhtikuussa myyntiin Australiassa. Beyonwiz on myös lisännyt sivuilleen laitteen perustietoja.
WizOTT-mediatoistimella voi tehdä median toiston lisäksi paljon muutakin valmiiksi asennettujen Android-puhelimista tuttujen lisäohjelmien avulla. Lisäohjelmilla voidaan esimerkiksi surffata netissä, lukea sähköposteja, selata IMDB:tä tai katsella YouTuben videoita. WizOTT-mediatoistimeen on mahdollista asentaa myös uusia ohjelmia esimerkiksi torrenttien lataamiseksi ja myös TVkaistan Android-sovelluksesta on tulossa laitetta tukeva versio.
Täältä löytyy lisätietoa laitteesta ja täältä laitteen esittelyvideo. WizOTT-mediatoistimen piti tulla myyntiin helmikuussa Suomessa, mutta julkaisu on viivästynyt.
Beyonwiz WizOTT mediatoistin tositoimissa – katso video
Beyonwizin Android-pohjainen WizOTT-mediatoistin on mahdollisesti tulossa myyntiin tässä kuussa. Mediatoistimessa on valmiiksi asennettuna puhelimista tuttuja lisäohjelmia, joilla voidaan esimerkiksi surffata netissä, selata IMDB:tä tai katsella YouTuben videoita. WizOTT-mediatoistimeen voidaan asentaa myös uusia ohjelmia, esimerkiksi torrenttien lataamiseksi tai TVkaistan käyttämiseksi.
Laitteesta löytyy enemmän tietoa täältä.
Alla on WizOTT-mediatoistimen esittelyvideo, jossa näytetään miten laitteen työpöydälle lisätään widgettejä, miten sillä voidaan katsella helposti monia nettivideoita ja millainen sähkökirjojen lukuohjelma laitteen mukana tulee. Videolla esitellään myös selaimen, IMDB-ohjelman ja YouTube-ohjelman käyttöä.
Beyonwiz WizOTT media player in use – see video
Beyonwiz’s Android based WizOTT media player is supposed to come into market soon, maybe already at this month. Media player includes some applications, which you can be found also in Android phones. It is for example possible to surf the internet, use IMDB or watch YouTube videos with these applications. It is also possible to install new applications like torrent client into the device.
More information about WizOTT can be found from here.
Here is a WizOTT media player video showing how to add widgets into the desktop, how to use internet video feature and what kind of ebook reader is included. Video shows also browser, IMDB and YouTube applications.
VLC media player päästää hyökkääjän koneellesi
Suositusta VLC media player ohjelmistosta on löytynyt kaksi aukkoa, joiden avulla hyökkääjä voi päästä ajamaan haittakoodia käyttäjän tietokoneessa. MKV- ja CDG-tiedostojen käsittelyyn liittyvät aukot mahdollistavat haittakoodin ajamisen käyttäjän koneella, jos käyttäjä avaa haitallisen MKV- tai CDG-tiedoston. CDG-tiedostojen käsittelyyn liittyvä aukko voi myös aiheuttaa VLC media playerin kaatumisen.
Ongelmat koskevat VLC media playerin versioita 1.1.5 ja 1.1.6.1 sekä vanhempia versioita. Ongelmasta pääsee eroon päivittämällä uuteen 1.1.7 versioon tai poistamalla CDG-tiedostojen käsittelykomponentin (libcdg_plugin.*) tai MKV-demuxer-komponentin (libmkv_plugin.*) VLC-ohjelmiston plugin-kansiosta.
