Voddler nyt myös Nokian Symbian-puhelimille
Voddler on julkaissut Nokian Symbian-puhelimilla toimivan sovelluksen, jonka voi ladata Nokian Ovi Storesta. Nokian puhelimissa toimivalla Voddlerilla voi katsoa tällä hetkellä noin 250 elokuvaa ja niiden määrää tullaan kasvattamaan tulevaisuudessa.
Nokian käyttämien DRM-suojauksien vuoksi Voddlerilla voi katsoa vanhempien ilmaiselokuvien lisäksi myös uudempia suosikkielokuvia. Tällä hetkellä Voddlerin Symbiansovelluksella voi vuokrata muun muassa uutuuselokuvat Hall Pass – lupa rellestää, Näin ystävien kesken, Red Riding Hood – Punahilkka, Laskettu aika ja The Town sekä Harry Potter ja Matrix-sarjojen elokuvia.
Voddlerin käyttö Nokian puhelimissa vaatii Symbian Anna -version käyttöä.
Jälleen uusi DVB-T2 -kanavanippu Suomeen, mobiilitelevisio DVB-H lopetetaan
D-kanavanipussa toiminut DVB-H -tekniikan mobiilitelevisio kuopataan Suomessa ja tilalle otetaan DVB-T2 -tekniikka. Valtioneuvosto edellyttää kanavanipun säilyvän edelleen mobiilitelevision käytössä, joten sen kanavien täytyy näkyä tavallisten televisioiden lisäksi myös mobiililaitteilla.
Tällä hetkellä DVB-T2 -laitteita ei ole vielä kovinkaan paljon saatavilla, eikä varsinkaan mobiilina. Aika näyttää tulevatko kanavanipun kanavat olemaan pienen resoluution kanavia, vai täytetäänkö se HD-kanavilla. Ainakin johtaja Jaakko Harno Digiasta suunnittelee teräväpiirtomateriaalin tarjoamista D-kanavanipun kautta.
“Digitan uuden verkon sisältö onkin suunnattu kännyköiden lisäksi kannettaville päätelaitteille kuten kannettaville tietokoneille, tabletti-PC:eille ja iPadeille. Näin voimme uudella ja modernilla tavalla tuoda liikkuvaa ja jopa teräväpiirtotasoista sisältöä nykyaikaisen kuluttajan liikkuvaan elämäntapaan”, kertoo Harno.
Digitan D-kanavanipun toimilupa on voimassa vuoteen 2026 saakka. Kanavanipun piirissä on nyt noin 40 prosenttia suomalaisista. Verkko kattaa pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen, Lahden ja Oulun alueet sekä Salon keskustan.
Voddler-elokuvat iPadiin
Voddlerin elokuvia on voinut katsella jo jonkin aikaa iPhonella ja Android-laitteilla. Voddlerin iPhone-versiota on voinut käyttää myös iPadeissa, mutta sen käyttö ja kuvanlaatu eivät ole olleet kovin hyviä. Voddler on nyt tehnyt oman sovelluksen myös iPadeille, joka parantaa käytettävyyttä ja kuvanlaatua.
Voddlerin aiemmat mobiilisovellukset ovat ilmaisia, mutta iPadin sovelluksesta joutuu maksamaan 5,49 euroa. Sovellus on yhtiön mukaan maksullinen, koska sen suuremman resoluution videot vievät enemmän kiintolevytilaa palvelimilta ja striimaaminen käyttäjille vaatii enemmän nettikaistaa.
Aluksi iPad-sovelluksella voi katsella noin kahtasataa elokuvaa ja niiden määrää tullaan kasvattamaan tulevaisuudessa.
Google lisäsi videovuokraamon Android-laitteille
Google on julkaissut uuden Android Market sovelluksen, joka mahdollistaa elokuvien vuokraamisen suoraan puhelimeen. Elokuvien vuokraus onnistuu tällä hetkellä vain Yhdysvalloissa, mutta Google aikoo laajentaa palvelua piakkoin joihinkin muihinkin maihin.
Elokuvien vuokraus on toiminut jo aiemmin Android-tableteissa, joissa on ollut vähintään käyttöjärjestelmän 3.1-versio. Elokuvien vuokraus puhelimiin vaatii vähintään Android 2.2 -version ja vuokrausten hinnat alkavat 1,99 dollarista (noin 1,4 euroa).
Videoiden vuokraus onnistuu asentamalla uusi versio Android Market -sovelluksesta sekä uusi videosovellus. Alla on palvelun esittelyvideo.
Puhelin vai multimediakone?
Tämän päivän puhelimet eivät ole mitä tahansa laitteita, vaan niitä voi hyvällä omallatunnolla kutsua varsinaisiksi monitoimilaitteiksi. Vastikään juhlittiin tasavuosia ensimmäisen GSM-puhelun kunniaksi, josta tuli kuluneeksi pyöreät 20-vuotta. Tämä aika onkin mullistanut alan aivan uuteen uskoon ja kuluttajan näkökulmasta erittäin positiiviseen suuntaan.
Pitkään mentiin kuitenkin alkeellisilla laitteilla, tai alkeellisilta ne vaikuttavat kun nyt taaksepäin katselee. Vihreä-musta näyttö, johon ei edes tekstiviesti mahtunut. Voi niitä aikoja. Ei todellakaan ole ikävä.
Suomalaisella Nokialla on ollut kännykän kehityksessä merkittävä rooli. Alkukausien kehityksen ykkössentteri on valitettavasti pudonnut vilttiketjuun, mutta toivottavasti uusi kuntohuippu on ovella tai ainakin lähistöllä. Applen iPhone ja Googlen Android-käyttöjärjestelmä ovat tällä hetkellä sitä kuuminta hottia älypuhelinten saralla. Moni varmasti pettyi kun hankki Nokian lippulaivaksi ristityn N900-version, puhelin osoittautui ihan mukiinmeneväksi, mutta sovellusten määrässä ja laadussa luuri häviää vaikkapa Androidille ihan kuusi-nolla.
Sovellukset ovatkin puhelinten ”se” juttu. Applella ja Androidilla sovelluksia on jo satoja tuhansia, joiden joukkoon toki mahtuu niin sutta kuin hukkaakin, mutta joukosta löytyy todella käyttökelpoisia ”appseja”, joita ilman vaan ei voi elää. Tekniikka kehittyy koko ajan ja se mahdollistaa mitä käytännöllisimpiä ja viihdyttävimpiä ohjelmistoja. Nykyajan luurilla voit pelata vaikkapa Texas Hold’emia lukuisilla pokerisivuilla, pelata supersuosittua Angrybirdsiä, tsekkailla tulevan lomakohteen sääennustetta, tai lähes ihan mitä tahansa. Onpa joku tehnyt ainakin Androidille sveitsiläisen linkkuveitsen, jossa varusteina oli ainakin viivoitin, taskulamppu, ajastin, vesivaaka, kompassi ja ajanottokello…
Yksi erittäin mainio sovellus musiikin ystäville on Spotify. Kaikkihan tästä varmasti ovat kuulleet ja kenties suurin osa on tätä myös kokeillut, mutta Spotify kännykässä todellakin kruunaa alkuperäisesti tietokoneille suunnatun sovelluksen. Valitettavasti Spotifyn ilmaisversiota ei kännykkään ole mahdollista saada, mutta Unlimited versio (4,99e/kk) tai Premium versio (9,99e/kk) eivät todellakaan maksa liikaa, jos musiikki on oikeasti tärkeää.
Tarvitset vain nettiyhteyden ja homma pelittää kuin se kuuluisa junan vessa. Premium-versiossa voit jopa soittaa offline-tilassa Spotify-ohjelmaan tekemiäsi tai lataamiasi soittolistoja, joihin palvelu hyvin pitkälti perustuu, ainakin mielenkiinnoltaan. Ohjelma toimii jo pienilläkin nettinopeuksilla, mutta kiinteähintainen netti älypuhelimeen on todellakin suotavaa.
Spotifyn musiikin streemauslaatu on yleisesti ottaen varsin mukiinmenevää, hifisteillä on tähän varmasti oma sanottavansa. Mutta laatu on ihan riittävää kuunneltavaksi ihan itsekseen tai vaikkapa isommallekin porukalle kotistereoiden kanssa.
Artikkelin on tuottanut Pokerlistings.



