Piraatit kaatavat sivustoja Elisan Pirate Bay -eston vuoksi
Elisa joutui tänään estämään asiakkaidensa pääsyn Pirate Bayn sivuille. Eston taustalla on Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) hakemus, jonka se teki Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n puolesta.
Eston käyttöönoton jälkeen ei kulunut kovinkaan kauaa, kun estosta suivaantuneet henkilöt päättivät sulkea TTVK:n antipiracy.fi -sivut palvelunestohyökkäyksellä. Hieman myöhemmin kaatuivat musiikkituottajien IFPI.fi -sivut.
Iskujen taustalla on ainakin jossain määrin AnonFinland-nimellä Twitterissä kirjoittava henkilö tai ryhmä.
Tällä hetkellä TTVK:n sivut toimivat jälleen, mutta IFPI:n sivut ovat edelleen alhaalla.
Elisan asiakkaat eivät enää pääse Pirate Bayn sivuille (paitsi kiertämällä eston)
Helsingin käräjäoikeus määräsi lokakuun lopussa uhkasakon uhalla Elisan estämään asiakkaidensa pääsy Pirate Bayn sivustoille. Elisa valitti asiasta Helsingin hovioikeuteen, mutta joutui silti taipumaan ulosottoviranomaisen tekemän täytäntöönpanomääräyksen vuoksi. Elisan ja Saunalahden asiakkaat eivät näinollen enää pääse Pirate Bayn sivustoille.
Tämä esto ei tietenkään estä Elisan tai Saunalahden asiakkaita pääsemästä Pirate Bayn sivuille. Eston voi mahdollisesti kiertää muuttamalla tietokoneen tai reitittimen DNS-asetuksia. Esimerkiksi Googlen DNS:n käyttö voi ehkä mahdollistaa Pirate Bayn käytön jatkossakin. Toinen yleisesti tunnettu ja varmasti toimiva vaihtoehto eston kiertämiseksi on VPN:n käyttö.
Nämä keinot ovat varmasti kaikkien vähänkään aihetta seuraavien tiedossa ja niitä onkin jo käytetty monissa maissa, joissa on yritetty estää pääsy Pirate Bayn kaltaisille sivustoille.
Helpoiten Pirate Bayn käyttö onnistuu kuitenkin käyttämällä osoitetta malaysiabay.org, jota ei ole estetty.
Elisa on estänyt pääsyn seuraaviin osoitteisiin: thepiratebay.org, www.thepiratebay.org, depiraatbaai.be, www.depiraatbaai.be, piratebay.am, www.piratebay.am, piratebay.net, www.piratebay.net, www.piratebay.no, piratebay.no, piratebay.se, www.piratebay.se, suprnova.com, www.suprnova.com, themusicbay.com, www.themusicbay.com, themusicbay.net, www.themusicbay.net, themusicbay.org, www.themusicbay.org, thepiratebay.am,www.thepiratebay.am, www.thepiratebay.com, thepiratebay.com, thepiratebay.gl, www.thepiratebay.gl, thepiratebay.net, www.thepiratebay.net, www.thepiratebay.se, thepiratebay.se, www.piraattilahti.fi, piraattilahti.fi ja thepiratepay.org.nyud.net.
Lisäksi seuraavat IP-osoitteet on estetty: 194.71.107.15, 194.71.107.19 ja 194.71.107.18.
Viime viikolla (vko 1) ladatuimmat torrent-elokuvat
Katsomisen arvoisten hyvien elokuvien löytäminen on joskus vaikeaa. Jotain vinkkiä hyvistä elokuvista saa tältä listalta, joka kertoo viime viikolla BitTorrentin kautta ladatuimmat elokuvat.
Listan on koonnut TorrentFreak.
| Sijoitus | Viime viikko | Elokuva |
|---|---|---|
| 1 | (-) | Real Steel |
| 2 | (-) | Tinker Tailor Soldier Spy (Pappi Lukkari Talonpoika Vakooja) |
| 3 | (1) | Cowboys & Aliens |
| 4 | (4) | Moneyball |
| 5 | (2) | Warrior |
| 6 | (3) | The Inbetweeners Movie |
| 7 | (-) | War Horse (Sotahevonen) |
| 8 | (6) | Rise of the Planet of the Apes (Apinoiden planeetan synty) |
| 9 | (8) | Mission: Impossible – Ghost Protocol |
| 10 | (9) | The Hangover Part II (Kauhea kankkunen 2) |
Lähde: TorrentFreak
Vuoden 2012 suosituimmat torrent-sivustot
TorrentFreak on kerännyt listan tämän hetken suosituimmista englanninkielisistä ja julkisista torrent-sivustoista. Ykkössijalla on jo vuonna 2003 avattu Pirate Bay, joka on useista oikeustappioista huolimatta edelleen pystyssä. Pirate Bay kerää lähes 2 miljardia sivulatausta kuukausittain. Kakkosena on Torrentz ja kolmantena KickassTorrents.
Torrent-sivustojen järjestys perustuu Alexa.comin tilastoihin.
| Sijoitus | Sijoitus Alexassa | Sivusto |
|---|---|---|
| 1 | 78 | The Pirate Bay |
| 2 | 142 | Torrentz |
| 3 | 257 | KickassTorrents |
| 4 | 259 | IsoHunt |
| 5 | 385 | BTjunkie |
| 6 | 446 | ExtraTorrent |
| 7 | 455 | Demonoid |
| 8 | 1 151 | EZTV |
| 9 | 1 415 | Bitsnoop |
| 10 | 2 006 | 1337x |
Lähde: TorrentFreak
Viime viikolla (vko 52) ladatuimmat torrent-elokuvat
Katsomisen arvoisten hyvien elokuvien löytäminen on joskus vaikeaa. Jotain vinkkiä hyvistä elokuvista saa tältä listalta, joka kertoo viime viikolla eniten BitTorrentin kautta ladatut elokuvat.
Listan on koonnut TorrentFreak.
| Sijoitus | Viime viikko | Elokuva |
|---|---|---|
| 1 | (4) | Cowboys & Aliens |
| 2 | (6) | Warrior |
| 3 | (1) | The Inbetweeners Movie |
| 4 | (5) | Moneyball |
| 5 | (-) | The Hunters |
| 6 | (7) | Rise of the Planet of the Apes (Apinoiden planeetan synty) |
| 7 | (2) | The Scorpion King 3: Battle for Redemption |
| 8 | (3) | Mission: Impossible – Ghost Protocol |
| 9 | (10) | The Hangover Part II (Kauhea kankkunen 2) |
| 10 | (-) | Don 2 |
Lähde: TorrentFreak



